27. huhtikuuta 2013

Anna-Leena Härkönen: Kauhun tasapaino ja muita kirjoituksia


Anna-Leena Härkönen (s. 1965) on kirjailija, näyttelijä ja käsikirjoittaja. Monet tuntevat ja ovat myös lukeneet hänen esikoisteoksensa Häräntappoase (1984), joka on yksi suosituimpia 80-luvun kirjoja. Hän on kirjoittanut romaaneja, kolumneja, novelleja ja käsikirjoituksia sekä kaksi omaelämäkerrallista romaania. Hän on näytellyt televisiosarjoissa, elokuvissa ja näytelmissä.

Kauhun tasapaino ja muita kirjoituksia (Otava, 1999) sisältää 18 Image-lehdessä ilmestynyttä kolumnia. Kolumnit ovat ilmestyneet lehdessä vuosina 1996-1999. Härkönen kirjoittaa nasakasti ja itseironisesti elämästään, pieniä otteita erilaisista tilanteista. Tekstit ovat hauskoja, teräviä ja niihin on hyvin helppo samaistua. Kirjoitukset käsittelevät erilaisia aiheita aina valokynästä krapulalääkkeeseen. Lähestymistapa on hyvin hauska, suorasukainen ja kaunistelematon.

”No niin. Tähän on tultu. Minulla on ikävä 80-luvulle. Miksi juuri 80-luvulle? Koska minun ikäiseni ihmiset kaipaavat juuri sinne. Mitä kaipaamista esimerkiksi lapsuudessa on? Ei saanut koskaan itse päättää syökö karkkia vai ei. Ja 70-luvun telttahousut voivat rauhassa mädäntyä haudoissaan. Tämä 90-lukuhan on ollut yhtä tasaista paskaa, ja paskaahan se 80-lukukin oli, mutta ei tasaista.”

Pidän hyvin paljon myös Anna-Leena Härkösen kahdesta muusta kolumnikokoelmasta, Terveisiä pallomerestä ja muita kirjoituksia sekä Palele porvari ja muita kirjoituksia. Ne olivat ehkä jopa parempia kuin tämä, mutta ovat ilmestyneet 2000-luvulla, eli eivät sopineet meille annettuun ikähaarukkaan. Harvoin saa niin hersyvästi nauraa kirjoja lukiessaan! Kirjat ovat helppoja lukea ja mitä mainiointa viihdettä. Juuri sellaisia, mitä haluaa omaksi ilokseen ja arjen hauskutukseksi lukea.

Haluaisin itsekin kirjoittaa niin kovasti, mutta kirjoittamisen lahjaa en valitettavasti saanut. Ja jos minulle se taito olisi suotu, niin kuvittelisin että kirjoitustyylini olisi hyvin samankaltainen Anna-Leena Härkösen kanssa. Ainakin haluaisin niin.  
            
”Kautta aikojen on synnytetty saunassa ilman sen suurempaa hälyä. 
(Ja kautta aikojen on myös kuoltu sinne ilman sen suurempaa hälyä.)”


Otava

2 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä hysteerisen hauska kirja.

    VastaaPoista
  2. Näin on ja niin on myös nuo kaksi muutakin. :)

    VastaaPoista