27. toukokuuta 2013

Maarit Verronen: Luolavuodet

Luolavuodet vuodelta 1998 ei ole Verrosen esikoisteos.

Päähenkilö, minä-kertoja Vjeshta ei pitänyt matematiikkaa kauniina. Hän luopui matemaatikon urastaan ja alkoi tutkia luolia. Samalla hän joutuu palaamaan omaan menneisyyteensä sekä esi-isiensä ja ihmiskunnan historiaan.

Vjeshta päätyy tutkimaan suurta luolastoa erään ravihullun kylän lähellä. Luolista löytyy mm. vanhoja hautoja. Vjeshta joutuu konfliktiin kylän kanssa, kun hän toteaa raviradan alla olevan luolan romahtavan milloin tahansa.

Vjeshta on voimakas itsenäinen nainen, joka ei tarvitse miestä eikä lapsia elämäänsä. Hänellä on luolia tutkivia ystäviä. Ja ärsyttävä serkku, joka on jumahtanut kotiäidiksi ja päätyy lopulta terapiaan.

Kirja on hieman fantasiaan vivahtava, mutta enemmän ihan "normaalia" kirjallisuutta.


Kirja käsittelee mm. naisen suhdetta karmeisiin vanhempiinsa, jotka ovat vähätelleet lastaan.

Tyypillinen 1990-luvun kirja. Verronen on tutkinut luolatutkimusta, ja se näkyy kirjassa. Luolavuodet ilmestyi vuoden Matka Albaniaan -kirjan jälkeen, joka kertoo kirjailijan matkasta Albaniaan vuonna 1995. Saiko Verronen idean Luolavuosiin Albanian matkalla? Ainakin päähenkilön nimi Vjeshta on albaniaa, ja tarkoittaa syksyä.

Tämä oli ensimmäinen lukemani kirja Verroselta, mutta tällä hetkellä hyllyssäni odottaa vielä kolme muuta romaania sekä Matka Albaniaan -kirja.


-Suvi

14. toukokuuta 2013

Tummien perhosten koti


Leena Landerin (s. 1955) kirjoittaman romaanin, Tummien perhosten koti, tarina kulkee päähenkilön lapsuudesta 1960-luvulta aikuisuuteen saakka. 1960-luvulla päähenkilö Juhani Johansson on vasta nuori poika saaressa sijaitsevassa poikakodissa, jossa pojat elävät jatkuvan henkisen ja fyysisen väkivallan ja sen uhan alla. Pääpaino on Juhanin ajatuksissa ja kokemuksissa sekä hänen kasvussaan yhdessä muiden poikakodin asukkaiden kanssa turvattomassa ja arvaamattomassa ympäristössä. 

Tummien perhosten koti on kehitysromaani. Tarinassa kuvataan Juhanin henkistä ja fyysistä kasvua, mutta samalla myös poikakodin asukkaiden yhteenhitsautumista. Heillä kaikilla on enemmän tai vähemmän traumaattisia kokemuksia takanaan ja he ymmärtävät toisiaan, vaikka kukaan muu ei ymmärtäisikään. Tarina on synkkä ja sen teemoja ovat vallankäyttö ja oman menneisyyden taakkojen käsitteleminen. 

Aivan tarinan alkupuolella Juhani on aikuisena saamassa ylennystä työssään ja joutuu keskusteluun, jossa toimitusjohtaja kertoo, että he ovat tutkineet Juhanin taustaa ja hänen menneisyydessään kummittelevaa kuolemantapausta poikakodin saarella, jonka tiimoilta Juhaniakin on kuulusteltu. Omaa menneisyyttään ei pääse pakoon, vaan se kulkee mukana, loppuiän. Siksi sen käsitteleminen ja hyväksyminen osana omaa historiaa on ensiarvoisen tärkeää. Traumaattinenkaan tausta ei myökään määritä koko ihmistä, Juhanikin on menestynyt mies.

Tummien perhosten koti julkaistiin vuonna 1991. Se on ensimmäinen osa Harjula -trilogiaa (toinen on Tulkoon myrsky ja kolmas Iloisen kotiinpaluun asuinsijat, en ole lukenut niistä kumpaakaan). Vaikka tarina sisältää paikoitellen inhottavia kohtauksia, on päällimmäinen tunne lukukokemuksesta silti positiivinen. Teksti on helppolukuista ja se koskettaa. Vaikka en pystykään itse samaistumaan poikien elämään tai poikakodin väkivaltaiseen maailmaan, ovat kirjan muut teemat (menneisyys, vallankäyttö) kaikille läsnä. 

Lander on pitkän linjan kirjailija, menestynytkin. Hän on kirjoittanut tähän mennessä 12 romaania, joista Tummien perhosten koti on kahdeksas. Luin lehtijutun Leena Landerista ja siinä kerrotaan hänen isänsä olleen helluntaiherätyksen saarnaaja, joka aikoinaan toimi työnohjaajana poikakodissa. Leena Lander asui lapsuudessaan poikakodin yhteydessä ja on ammentanut omista kokemuksistaan tähän kirjaan. 

Luin Tummien perhosten kodin ensimmäisen kerran yläasteen yhdeksännellä luokalla opettajan suosituksesta. Lukukokemus jäi mieleen, koska koin kirjan tarinan erittäin tummasävyisenä ja järkyttävänäkin, mutta siinä oli myös jännittävällä tavalla positiivista sanomaa. Sellaista, että ihmiset kyllä pystyvät selviytymään hurjistakin kokemuksista, mutta eivät automaattisesti ja itsestään, vaan sen eteen on tehtävä töitä. Kirjan pohjalta vuonna 2008 tehtyä elokuvaa en ole katsonut. 


Asiasanat: koulukodit, nuorisokodit, pojat, lapsuus, nuoruus, saaret, väkivalta, kuri, menneisyys, vallankäyttö, selviytyminen

Päivi G.






13. toukokuuta 2013

Jörn Donners "Far och Son"



Mitt val att blogga om en bok som kommit ut före 2000-talet föll på Jörn Donners ”Far och Son”, som kom ut 1984 och är den sjätte romanen i serien om familjen Anders. Den är fristående, förutsätter inte att man har läst de andra böckerna före och kan läsas helt skilt.  Serien om familjen Anders avslutades 2001 med den elfte romanen ”Hjärtat är en svekfull vän”.  

Mitt  intresse för boken  Far och Son”väcktes av den orsaken att Jörn Donner tilldelades Finlandiapriset för den, den fick mycket uppmärksamhet i Finland och var en vändpunkt i Donners författarkarriär, åtminstone vad gäller erkännande av Donner som författare nationellt och internationellt. Men ”Far och Son” är en återspegling av den Donner vi känner efter priset och vi kände före priset; den eviga rebellen. Han sade i själv i samband med prisutdelningen: ”Jag har alltid simmat motströms och det kommer jag att fortsätta med.”

”Far och Son” handlar om Jakob Anders resa genom livet under ett års tid i 50-talets Helsingfors. Hela romanen är ett sökande efter Jakobs identitet som både far och son, överlag som sig själv och jakten för honom till angelägna möten med platser och människor i Europa och slutligen till ett ställningstagande.  Boken är skriven av en berättare som kan antas vara författaren själv, och handlingen återspeglar delvis författarens egna erfarenheter och reflektioner som barn und ung, uppvuxen i en svenskspråkig borgerlig familj i Helsingfors. Jakobs och berättarens liv vävs in i varandra på ett spännande sätt, gränsen mellan fiktion och verklighet  är hårfin och det kan vara svårt att urskilja vad som berör vem, men det var säkert också Donners tanke med historien. 

Romanen rör sig på många plan och förflyttar sig smidigt mellan dessa. Delvis är den historia om passion, kärlek och det komplicerade förhållandet mellan Jakob och Sigrid. Äktenskapet är inte lyckligt och bottnar i att Sigrid blev gravid och de därför måste gifta sig. Jakob känner sig trängd i äktenskapet, mest eftersom omgivningen och samhället kräver av honom ett visst förhållningssätt.  Samtidigt är den författarens ställningstagande till historien efter andra världskriget och handlingen blandas med tolkningar av historiska händelser ur flera olika perspektiv. Den belyser Finlands närhistoria ur ett kritiskt perspektiv, tar avstånd från samhällsklasser och klasstänkande, strävar till jämnlikhet och demokrati.  Via Jakob får han sin röst hörd.  Jakob tar avstånd från det borgerliga tänkandet, kritiserar högern och kapitalismen, vilket inte ses med blida ögon av omgivningen, allra minst av hans svärföräldrar. Slutligen är det fråga om Jakobs sökande efter sin far som dog under märkliga omständigheter i Wien.  Han har först nu insett att han vill veta mera om sin  far, nu då han själv blivit far till Gunnar, kanske kan det  hjälpa honom att förstå vad faderskap innebär. Alla dessa aspekter är orsaken till Jakobs resa via Berlin till Wien. Resan ger honom nya bekantskaper, nya insikter och mysteriet med faderns försvinnande får en given plats i berättelsen.

Romanen var intressant och spännande, ganska tungläst på vissa ställen, man måste stanna upp och fundera över författarens tankar. Den är skriven i revoltanda med påfallande känsla för kulturtradition och har drag av postmodernism.  Jag läste en av Donners böcker för 20 år sedan, ”Gabriels dag”, den femte boken i serien om Anders. Jag kan inte minnas att jag uppfattade den så upprorisk, eller kanske jag bara inte förstod riktigt allt i Donners budskap. J Romanen översattes till finska 1986 och heter ”Isä ja Poika”.

Kansi: Jörn Donner: Isä ja poika : komedia

Joni Skiftesvik: Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja



Joni Skiftesvik (s. 1948) on oululainen kirjailija, toimittaja ja käsikirjoittaja. Hänet tunnetaan monipuolisena kirjoittajana ja erityisen taitavana novellistina. Hän on kirjoittanut mm. novelleja, romaaneja, näytelmiä, kuunnelmia, dramatisointeja sekä elokuvien käsikirjoituksia. Ennen kirjailijaksi ryhtymistä Skiftesvik on työskennellyt toimittajana, toimitussihteerinä, toimituspäällikkönä sekä päätoimittajana. Tämä lehtimiestausta näkyy Skiftesvikin tavassa kirjoittaa lyhyitä ja toiminnallisia lauseita. Hänen tekstinsä on tiivistä, mutta silti elävää ja tarinan ehdoilla etenevää. Ennen kaikkea Joni Skiftesvik on taitava tarinankertoja ja juonen rakentaja. Hän kirjoittaa yhtä paljon rivien väleihin kuin riveille, jolloin lukijalle jää vielä paljon pohdittavaa ja pureskeltavaa. 

Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja on Skiftesvikin esikoisteos, joka ilmestyi vuonna 1983. Teos sai heti hyvän vastaanoton ja palkittiin parhaana esikoisteoksena J.H. Erkon palkinnolla. Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja on novellikokoelma, jonka aiheet ja tapahtumat sijoittuvat Perämeren seudulle, meren äärelle ja rantamaisemiin. 

Novellin kertojana on usein lapsi, joka tarkkailee aikuisten toimia ja tekemisiä, kuuntelee heidän keskustelujaan ja tarinoita ja tekee omia tulkintoja aikuisten maailmasta. Toistuvina teemoina on isän ja lapsen suhde, elämän karuus ja köyhyys sekä hyvän ja pahan problematiikka. 

Kokoelman ensimmäinen novelli Aavistaja kertoo Eila-tytöstä ja hänen äidistään, jotka tuovat kuolinilmoitusta lehden konttoriin. Äiti saa osakseen töykeää ja ylimielistä kohtelua. Takaumina kerrotaan tarina, jossa käy ilmi, että Eilan isä on sotilassairaalasta päästyään alkanut varustautua vihollisen hyökkäyksen varalle rakentamalla tähystystornia ja kaivantoja. Hänen aavistuksensa käyvät toteen ja eräänä yönä metsän reunasta hiipiikin miesjoukko…

Novelli nimeltä Peilinki kertoo Mikosta, joka etsii kadonnutta isäänsä. Samalla hän muistelee isän kanssa koettuja kalareissuja, jotka päätyivät siihen, että Mikko souti humalaisen isän kotirantaan. Hän muistelee, miten isä varasti verkot, mutta ei saanutkaan niillä kalaa, äidin ja isän riitoja, joiden jälkeen isä lähti matkoilleen ja lähetti postikortin jostain päin maailmaa. Sitä mukaa kun isän etsintäreissu etenee, Mikon muistot muuttuvat halveksunnasta kaipuuseen ja lopulta rakkauteen isää kohtaan, vaikka isä oli äidin mielestä vain taivaanrannanmaalari, jonka kaikki aikeet jäivät toteutumatta. 

Parantava lääke  on lyhyt, humoristinen tarina Vanhasta Mämmelästä, joka on kuolemansairas ja saa apua vaimonsa Aliinan tuomasta ihmelääkkeestä, joka on varsin arkipäiväinen ja jokaisen saatavilla...

Niminovelli Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja on tositapahtumiin perustuva koskettava kertomus meren, luonnon ja kuoleman ylivoimaisuudesta. Tunnelma on käsin kosketeltavan hyytävä. Toisaalta se on myös lämmin kuvaus rakkaudesta ja lasten kiehtovasta ajatusmaailmasta.

Henkilöiden kuvaus on välillä vakavaa, surumielistä ja jopa kohtalonomaista, mutta myös huumorille löytyy sijaa. Kannattaa ehdottomasti lukea!

Marja



novellit, lyhytproosa, tarinat, meri, rannikot, lapset