27. huhtikuuta 2014

Alexandra Salmela: 27 eli kuolema tekee taiteilijan

27 eli kuolema tekee taiteilijan kertoo Angie-nimisen henkilön obsessiosta ikävuoteen 27.  Angien idoleita ovat kaikki 27-vuotiaina kuolleet julkisuuden henkilöt, kuten Jim Morrison, Kurt Cobain, Jimi Hendrix ja Janis Joplin. Angie aikoo itse vuoden aikana tulla kuuluisaksi kirjailijaksi ja sen jälkeen tehdä itsemurhan.

Kirjan keskeisiä henkilöitä ovat päähenkilö Angie sekä Suomessa asuva Piian ja Markon perhe. Lisäksi kirjassa tulee usein esille Angien ystävät Marek, Sláva, Kika ja Mojmir.

Tapahtumapaikkana pääasiassa on Suomi, jonne Angie matkustaa luomaan kirjailijan uraansa. Suomessa hän asuu Piian ja Markon saunamökissä, keskellä metsää ja melko kaukana kaupungista.

Kirjan pääteemana on Angien vanhenemisen pelko eli kirja on tietyllä tapaa kasvutarina. Vanhenemisen pelko tulee hyvin esille Angien kertoessa välillä kuinka hän on jonkun 27 vuotiaana kuolleen idolinsa ikäinen, esimerkiksi ”tänään olen yhtä vanha kuin Kurt Cobain sinä päivänä, jolloin hän otti haulikon, tunki sen piipun suuhunsa, painoi liipaisimesta ja antoi aivonsa lentää takaraivon kautta seinään.” Kirjan ajanjakso sijoittuu vähän reilu vuoteen, eli siihen aikaan kun Angie on 27-vuotias ja lähenee päivä päivältä 28 ikävuotta eli vanhenemisen pelko on läsnä joka päivä.

Kirjassa on pääasiassa neljä eri kertojaa. Kertojina toimivat Angie, Herra Possu, Kassandra sekä kaikkitietävä kertoja. Kirjan luvut vaihtuvat aina tietyn kertojan muuttuessa. Vaikka kertojavaihtelut olivat selkeästi eroteltu, sekoitti se silti lukemista. Varsinkin kun alussa ei tiennyt Herra Possun olevan pehmolelu tai Kassandran olevan Piian ja Markon kissa. Kaikkitietävä kertoja tuli esille luvuissa, joissa oltiin Piian ja Markon keltaisen auton kyydissä. Omaa lukukokemusta se häiritsi, kun ei tiennyt kertojista keitä he olivat tai miten he liittyivät toisiinsa. Jossain vaiheessa kirjaa langat alkoivat yhdistyä ja lukija pystyi päättelemään, miten kertojat liittyvät toisiinsa.

Vaikka Salmelan äidinkieli ei ole suomi, on hän pystynyt kirjoittamaan kirjan todella hyvin suomen kielellä. Kieli ei ole tönkköä kirjakieltä vaan monin paikoin myös kunnon puhekieltä. Hän on myös saanut kirjaan tuotua ironisen puolen. Voisi myös ajatella, onko Salmela ottanut Angieen piirteitä itsestään. Salmela on syntynyt Bratislavassa, Slovakiassa. Teoksessa ei suoraan kerrota, minne kirjan alku sijoittuu, mutta minulle jäi käsitys, että tapahtumapaikka on Slovakiassa kunnes Angie matkustaa Suomeen. Salmela on myös itse opiskellut suomen kieltä ja kirjallisuutta, niin kuin Angie.

Oma lukukokemukseni jäi hieman negatiiviseksi. Minä en pitänyt kertojavaihteluista ollenkaan, ne toivat sekavuutta kirjaan. Kertojista eniten minua ärsytti Herra Possun luvut. Tuntui myös, että kirjaan on pitänyt tunkea kaikki mahdollinen, niin sisällöllisesti kuin visuaalisestikin. Välillä luin Angien kirjoittamaa tekstin pätkää, joka sitten kuitenkin oli jollakin tapaa tapahtunut oikeasti. Myös kirjan kieli häiritsi. Kieli oli melko suoraa sekä ironista. Kirja oli myös melko negatiivinen sävyltään.

Tämä kirja luultavasti sopisi paremmin henkilöille, jotka pitävät ehkä hieman rajoja rikkovasta kirjallisuudesta.

- Mira K.

Viivi Hyvönen: Apina ja Uusikuu


   Viivi Hyvösen Apina ja Uusikuu on lajiltaan scifiä. Se on Hyvösen kolmas kirja pitkän tauon jälkeen, jonka aikana hän luki itsensä lääketieteen lisensiaatiksi. Tauko ei ole ainakaan rapistanut kirjailijan taituruutta saada lukija pohtimaan pitkäänkin lukemaansa.
  Apina ja Uusikuu-kirjan alussa päähenkilö ihmisapina Hanuman saa alussa tehtävän suojella kaunista Lunaa Eesaukselta. Kaikki ei ole siltä miltä näyttää ja Hanuman alkaa etsiä kuka todella haluaa Lunalle pahaa. Keitä ovat trenssitakkinen kolmikko ja kenen pillin tahdissa pyöritään. Kuten arvata saattaa kirja on scifiä noir-dekkarin hengessä.
   Keskeiset henkilöt ovat Hanuman, Luna ja Eesaus, mutta muutkin hahmot saavat puheenvuoronsa. Tapahtumia tarkastellaan monen eri hahmon näkökulman kautta, vaikka Hanuman päähenkilönä on enemmäkseen äänessä. Tarina sijoittuu Kaupunkiin, minkä oikean nimen vain oppineet ja ulkopaikkakuntalaiset tuntevat. Kaikille muille se on vain Kaupunki apinoiden valtaaman Kaatopaikan ja myrkynvihreän meren välissä. Kaupunki mitä kansoittavat niin apinat kuin ihmiset.
  Kirjassa ei kerrota tarkasti mihin aikaan tarina sijoittuu, mutta kuvaus saa ajattelemaan tulevaisuutta, varsinkin sirut ja mitä niillä voi tehdä. Toisaalta taas enimmäkseen tarinan teknologia tuntuu olevan 1980-lukua. Yhteiskunta taas muistuttaa 1920-lukua yksityisetsivineen, kauniine naisasiakkaineen ja gangstereineen sekä katujengeineen. Tämä on tietenkin oma mielipiteeni ja jollekulle on saattanut tulla aivan erilainen olo ajankuvauksesta. Kirjan tyylin sopii, se että myös ajankuvaus on tarkoituksellisesti jätetty lukijan tulkinnan varaan.
  Kirjassa pohdiskellaan mikä tekee ihmisestä ihmisen ja teema kerrotaan selvästi lukijalle viimeistään siinä vaiheessa kun katupoika pohtii, mikä erottaa ihmisen ja eläimen toisistaan. Kirja pohditaan myös todellisuuden, ihmisen minän kehittymisen ja fiktiivisyyden välistä yhteyttä. Kuinka fiktiivisyys auttaa muodostamaan  ihmisen minää ja kuinka todellisuus ja fiktiivisyys voivat peilata toisiaan.
   Näiden teemojen tietäminen itse asiassa auttaa kirjan lukemista, sillä teksti on vaikeaa erittäin pitkine lauserakenteineen ja käänteisine sanajärjestyksineen. Kuten myös se, että huomaa joutuvansa lukemaan rivienvälistä, jos haluaa ymmärtää mitä sanotaan. Tämä myös yksi kirjan viehätyksistä.
   Juoni aukeaa hiljalleen ja ennen sitä lukija on ehtinyt jo kuvitella vaikka mitä. Kirja haastaa lukijan vaikeudellaan ja hidastempoisuudellaan. Pitkin kirjaa joutuu arvuuttelemaan kuka kukin todella on ja mitä tapahtuu, sillä hahmoilla on ”naamioita naamioiden” päälläkin. 
   Lukukokemuksena oli Hyvösen apina ja Uusikuu oli erittäin kiinnostava ja haastava. Esimerkiksi sai lukea pitkäänkin ennen kuin pystyi kunnolla tekemään tulkinnan oliko Hanuman todella ihmisapina vai ei. Juonen edetessä ja kirjan lopussa ei sitten ollutkaan aivan varma oliko Hanuman apina vai ihminen. Myös monia muita juonenlankoja tai hahmoihin liittyviä asioita ei selvitetty suoraan, vaan ne on tarkoituksella jätetty lukijan oman tulkinnan varaan. 
  Kirja ei ole helpoimmasta päästä, mutta palkitsee lukijansa yllätyksineen ja filosofisine pohdiskeluineen. Kirja pursuaa intertekstuaalisuutta niin Raamattuun kuin Tohtori Jekyll ja Hydeen, sekä Mikä-mikä-maahan ja Ihmemaa Oziin. Lukuintoa nostaa näihin muihin kirjoihin viittaamisen huomaaminen.
  Sanoisin kirjan kuuluvan 2000-luvun valtavirtaan, vaikkakin omalla vivahteellaan. Kirjassa pohditaan juuri perimmäisiä kysymyksiä kuten yhteiskuntaa, missä lapset erotetaan vauvoina vanhemmistaan ja sitä mihin kulttuuriin he kiinnittyvät. Vanhempiensa, joita eivät ole tunteneet vai ympäristönsä. Oman vivahteensa tuo kirjan erittäin vahva filosofinen, monitulkinnallinen ja pohdiskeleva tyyli. Kirjan pariin voi palata useammankin kerran ja kokea tai huomata jotain uutta. 
    Itse asiassa juuri tällaista useamman kerran luettavaa kirjaa Viivi Hyvönen tavoitteli kirjoittaessaan sitä. Hän kertoi haastattelussa, mikä on nähtävissä Ylen Elävissä arkistossa, että pohdiskelee kirjassaan juuri elämän suuri kysymyksiä. Hän kysyy kysymyksiä, mutta ei anna lopullisia vastauksia, vaan laittaa lukijan pitkäänkin pohtimaan niitä.

-Ida-