Markus Nummi: Karkkipäivä (2010)

Markus Nummen kolmas romaani Karkkipäivä oli ilmestymisvuonnaan ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi. Karkkipäivä kertoo samassa kerrostalolähiössä asuvista henkilöistä, joiden tarinat lopulta kohtaavat. Kirjan päähenkilöitä ovat Paula, Paulan tytär Mirja, uutta romaaniaan kehittelevä kirjailija Ari sekä kaltoin kohdeltu Tomi. Myös sosiaalityöntekijä Katri Korhosen työhön ja henkilökohtaiseen elämään päästään tutustumaan kirjan sivuilla. 

Paula on pienen Mirja-tytön yksinhuoltaja. Hänen kasvatukselliset keinonsa ovat hyvin kyseenalaisia: hän pitää tytärtään vankina huoneessaan ja toisinaan myös lyö tätä. Naapurissa asuva Tomi tietää, että naapurin ”koopranoita” pitää Mirjaa vankina, ja on ottanut tehtäväkseen pelastaa ”Prinsessa Mirabellan” Paulan kynsistä.

”Mä olen oikeasti tohtori Kilmoori eli Tok vaan”, sanoi pieni poika ja katsoi Aria anovasti silmiin. ”Ja mun pitää auttaa yhtä vangittua prinsessaa, Mirabellaa.”

Kirjan nimi Karkkipäivä kuvaa tapahtumia osuvasti.  Tapahtumat käynnistyvät siitä, kun Ari ja Tomi sattuvat kaupassa samaan kassajonoon, ja Ari suostuu maksamaan Tomin karkkipussin, johon pojan rahat eivät aivan riitä. Tämän seurauksena turvattomuutta tunteva Tomi liimautuu Arin seuraan, ja Ari joutuu huolehtimaan hänestä jonkin aikaa. Suurin osa kirjan tapahtumista tapahtuu yhden päivän aikana, joten siinäkin mielessä Karkkipäivä-nimi on osuva. Lisäksi kirjan henkilöistä Paulalla tuntuu olevan jatkuvasti karkkipäivä, sillä hän kantaa aina mukanaan suklaapatukoita, joita syö tunteisiinsa.

Kerronta tuntui paikoitellen melko töksähtelevältä lyhyiden lauseiden takia, mikä vaikeutti varsinkin alussa tarinaan uppoutumista. Lukija joutuu päättelemään jonkin verran asioita rivien välistä. Esimerkiksi loppu on avoin, mikä on toisaalta kirjan kannalta vakuuttava ja mieleenpainuva tehokeino. Tarina on kerrottu vuorotellen niin Arin, Katrin, Paulan kuin Tominkin näkökulmasta, mikä tekee tarinasta eheän ja uskottavan. Lukijana oli erittäin mielenkiintoista päästä tutustumaan henkilöiden mielensisäiseen maailmaan. Etenkin Tomin mielikuvitusmaailmaa kuvataan hauskasti ja vakuuttavasti.

”Tok veteli laaserilla. Klik. Kuva yks. Klik kuva kaks. Sessa Bella Mirabella. Mira… Pimeenä. Mut sama koopran valo. Hö tietenki. Oli koopraämmä kotona. Miksei ois. Pitää venaa aamuun. Örkit siellä. Turpiin tulee jos meen. Tarttis apujehun. Määd Mäks pähkähullu… Onks tarpeeks pähkä?”

Karkkipäivän pääteema on kaltoin kohdeltujen lasten elämä. Kirja muistuttaa lukijaa kaikista niistä näkymättömistä lapsista, joiden hätää muut eivät välttämättä näe, ja korostaa sitä, miten paljon yhdenkin ihmisen tarjoama apu voi lopulta merkitä. Rankoista aiheista huolimatta kirja jätti melko toiveikkaan olon: maailmassa on paljon hyviäkin ihmisiä, jotka tunnistavat hädän lähimmäisessään ja ovat valmiita auttamaan. 

– Reetta Ryynänen