22. toukokuuta 2015

Sofi Oksanen: Puhdistus (2008)

Sofi Oksasen Puhdistus kertoo virolaisen Aliide Truun elämästä. Hänen pihaansa ilmestyvä nuori nainen, Zara, herättää synkkiä muistoja menneisyydestä. Puhdistus oli alunperin näytelmä, mutta suuren suosion saatuaan siitä tehtiin myös romaani.

Aliide ja Zara kohtaavat vuonna 1992, itsenäisessä Virossa. Aliiden arkea häiritsee aluksi vain kärpänen, mutta löydettyään pihalta mytyn, joka osoittautuu nuoreksi naiseksi, häiriintyy arki pahemmin. Zara kertoo paenneensa väkivaltaista miestään ja alkaa yksinäisen vanhuksen ja nuoren venäläis-virolaisen tytön kohtaaminen.

Kirja liikkuu ajasta ja kertojasta toiseen. Milloin käydään läpi Aliiden nuoruutta itsenäisessä Virossa, milloin miehitetyssä, milloin Zaran onnetonta elämää ennen pakoaan. Vähitellen paljastuvat asiat ja tapahtumat pitävät jännitystä yllä. Punaisena lankana on kahden erilaisen, eri tavalla kärsineen naisen kohtaaminen. Heräävät muistelot siirtävät lukijan ajassa taaksepäin, joskus onnellisimpiin aikoihin, joskus surullisempiin. Mielestäni kirjoitustyyli on erittäin mielenkiintoinen ja piti jännitystä yllä.

Eräs teemoista on naisten kokema alistaminen ja väkivalta. Lukeminen oli sopivasti ärsyttävää sekä herätti ajatuksia. Joitain lukijoita liiallinen seksuaalinen hyväksikäyttö ja pahoinpitely voi ahdistaa liikaa, estäen lukemisen, mutta mielestäni kirjassa sitä käytettiin hyvin tehokeinona. Välillä lukeminen tuntui oikeasti pahalta. Kuvaus on erittäin uskottavaa.

En ole itse kaunokirjallisuuden suurkuluttaja, mutta Puhdistus oli mielestäni erittäin jännittävä lukukokemus. Se oli myös eräs näkemys historiallisista tapahtumista, kuvattuna ruohonjuuritasolla, ihmisten kokemuksina. Todella jännittävä ja sopivasti ärsyttävä kirja, jonka olisin voinut lukea jo kauan sitten.

JJ

18. toukokuuta 2015

Kjell Westö: Där vi en gång gått (2006)

"När jag böjer mig ner kan min hand känna värmen i kullerstenarna längs de gator där du en gång gick."

Kjell Westön Där vi en gång gått (suom. Missä kuljimme kerran) sijoittuu 20-luvun Helsinkiin ja lähiympäristöön. Saamme seurata pääasiallisesti Allu Kajanderin, Eccu Widingin, Lucie Liliehjelmin ja Cedi Liliehjelmin elämiä aina vuoteen 1939.

Helsinki on muuttuva kaupunki, ensimmäinen maailmansota on ohi ja Suomi on itsenäistynyt, mutta elämä on kuitenkin vielä epävarmaa. Ihmisiä rajoittavat luokkaerotsosiaaliset esteet ja poliittiset ristiriidatKirjan henkilöt ovat kuitenkin tavalla tai toisella yhteyksissä toisiinsa, ja yhteydet selkenevät kirjan edetessä.

Westö onkin onnistunut luomaan erittäin yksityiskohtaisen kuvan Helsingistä ja siellä asuvien ihmisten elämistä. Kirja on jaettu seitsemään osaan, ensimmäisessä lukija saa esittelyn henkilöiden historiasta, ja muut osat ovatkin sitten suurimmaksi osaksi jaettu eri vuosien perusteella, joissa lukija pääsee paremmin tutustumaan henkilöiden elämänkulkuun.

Kirja sisältää paljon historiaa ja maantietoa joista paljasjalkainen stadilainen saattaisi nauttia. Henkilöiden välillä käyty keskustelu tapahtuu monesti murteella ja henkilöiden henkilökohtaiset ajatukset saattavat olla esimerkiksi ranskaksi. Tämä tuo kuitenkin vain mielenkiintoista vaihtelua ja persoonallisuutta tarinaan. Erityisen hyvin kirja tuo kuitenkin esille vanhanajan tunnelmaa ja tunnetta siitä, minkälaista elämä siihen aikaan saattoi olla ja miten ihmiset ajattelivat. Kävellessäni Helsingin katuja tänä päivänä saatan hyvin kuvitella minkälaista se oli lähes vuosisata sitten.

10. toukokuuta 2015

Tuija Lehtinen - Morsiuskamari



"Mitä tarkemmin olin päässyt perille ihmisten välisistä suhteista, sitä vakuuttuneempi olin, että kadun asukkaat olivat kuin pelikorttien hullunkurisista perheistä. Minulla ei ollut aikomustakaan solahtaa joukkoon."
 
Näin kirjan päähenkilö Neela Naakka luonnehtii Nappikaupan kadulla asuvia ihmisiä. Neela on nuori, itsenäinen nainen, joka vastikään muutti takaisin kotikaupunkiinsa. Vuokra-asunnon hän sai suutarintalon yläkerrasta, joka tunnetaan kadulla nimeltään Morsiuskamari. Kaikki kolme huoneistossa aikaisemmin asunutta neitoa ovat löytäneet itselleen miehen ja niinpä Neelankin ympärillä alkaa pyöriä useita varsin erikoisilla nimillä varusteltuja sulhasehdokkaita. Näitä seikkailuja seurataankin sitten yleisen tietotoimiston, Nappikauppa-nimisen kahvilan, juorupeilin välityksellä.
 
Neela Naakan tarina pysyy visusti nykyhetkessä ja pääsemme katsomaan hänen elämäänsä vilkkaalla Nappikaupan kadulla. Hänen elämässään saattaa pyöriä monia miehiä, mutta he eivät ole hänen elämänsä tärkein asia. Sosiaalisesti aktiivinen Neela pyrähtelee milloin teatterissa, milloin kahvilla Nappikaupan kadulla kuuntelemassa kahvilan omistajan Ebban selvityksiä kadun tapahtumista. Jännitystä ilmaan tuo äkillinen kuolemaan johtava yliajo, joka koskettaa kaikkia kadun asukkaita tavalla tai toisella.
 
Kirja on julkaistu vuonna 2013 ja sijoittuu hyvin aikansa romanttisten romaanien joukkoon. Itsenäinen Neela on modernien rakkausromaanien yleinen päähenkilötyyppi ja genrelle tyypillistä on myös se, että päähenkilöllä on monia potentiaalisia miesehdokkaita. Neela on yritteliäs, haaveilee oman yrityksen perustamisesta ja hänelle seurustelukumppani on vain yksi elämää täydentävistä tekijöistä. Jännitystä tämäntyyppisiin kirjoihin yleensä luodaan kuolemantapauksella ja niin tapahtui nytkin.
 
Tuija Lehtinen on hyvin suosittu suomalainen aikuisten- ja nuortenkirjojen kirjailija, eikä hän petä nytkään. Kirja oli mukava ja helppolukuinen, sopiva viikonloppukirja kun haluaa vain rentoutua tee- tai kahvikupillisen ääressä. Hahmojen kuvaukset olivat hullunkurisesti aivan nappiin osuvia ja löytyypä kirjasta varma keino miesten viekoittelemiseksi, ainakin jos grillillä työskentelevää naista on uskominen!
 
Morsiuskamari oli mukavaa "hömppälukemista" vakavampien kirjojen jälkeen. Olen aikaisemmin lukenut joitakin Tuija Lehtisen nuortenromaaneja ja pidin niistä paljon. Morsiuskamari ei siinä mielessä tuottanut pettymystä, sillä kirjassa oli mukana paljon huumoria - erityisesti hahmojen ja tapahtumien kuvauksissa - ja Neela päähenkilönä oli mukava poikkeus tietyiltä elämänkatsomusten alueilta verrattuna toisien, saman genren kirjojen päähenkilöihin. Tapahtumien loppuratkaisun arvoituksena pysyminen kirjan loppupuolelle saakka oli myös iloinen yllätys.


- Hanna I.

9. toukokuuta 2015

Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia (2014)



Pajtim Statovcin esikoisromaani on mieleenpainuva kertomus äidin ja pojan sopeutumisesta vieraaseen kulttuuriin. Kirjassa on kaksi päähenkilöä äiti, Emine, ja poika, Bekim, jotka ovat muuttaneet perheensä mukana Kosovon sodan jaloista rauhalliseen Suomeen. Kirjan edetessä selviää, että sekä Bekimillä, että hänen äidillään on eri syistä vaikeata elää Suomessa, ja miten suomalaisten asenteissa vaanivat ennakkoluulot ennestään vaikeuttavat Suomeen aloilleen asettumista. Tarina etenee luvuittain hyppien äidin kertomuksesta pojan kertomukseen, mutta ollen silti onnistuneen yhtenäinen kokonaisuus.
Bekimin tarina kulkee pitkälti nykyhetkessä aina välillä poiketen kertomaan mennyttä baarista löytyneelle uteliaalle ja itsetietoiselle kissalle tai asunnon vallanneelle kuningasboalle. Kirjan edetessä lukija vähitellen huomaa, että siinä missä kissa ei ole pelkästään kissa, on käärmeelläkin oma sivumerkityksensä. Statovci ei missään vaiheessa suoranaisesti avaa Bekimin tarinassa käyttämiä vertauskuvia, vaan antaa lukijalle vapauden tehdä omat tulkintansa käärmeen ja kissan luomista mielikuvista. Statovci on ymmärtänyt, että lukijan tulkinnat muovautuvat tarinan edetessä ja merkitysten hitaasti avautuessa on lukijan helppo omin ehdoin samaistua ja ymmärtää kirjan henkilöitä yhä syvemmin.
Eminen tarina puolestaan alkaa menneisyydestä, ja kuljettaa lukijan läpi Jugoslaviassa vietettyjen nuoruusvuosien, tuntemattoman miehen kanssa naimisiin menon, perheen perustamisen ja lopulta mutkien kautta Suomeen päätymisen ja uuteen maahan sopeutumisen. Siinä missä Bekimin tarina on kirjassa ehdottomasti pääroolissa, on Eminen tarina kumminkin yhtälailla oleellisessa osassa. Eminen tarina auttaa lukijaa ymmärtämään paremmin sekä oman maansa taakse jättänyttä äitiä, että poikaa joka ei koe täysin kuuluvansa minnekään.
Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia on mielestäni loppuun asti ajateltu, kauniiksi hiottu ja tarinallaan niin toisten suvaitsemiseen, kuin itsensä hyväksymiseen rohkaiseva teos. Kirja on omalla tavallaan yhteiskunnallisesti kantaaottava, harvoin kuullun maahanmuuttajan näkökulman esille tuova ja todellinen, toisaalta vertauskuvillaan ja avoimuudellaan luottamuksellinen ja unenomainen tarina tavallisista ihmisistä.

6. toukokuuta 2015

Gösta Ågren: Tääl (1989)

Kirjailijasta

Suomenruotsalainen Gösta Ågren (s. 1936) on toiminut runoilijana, elokuvaohjaajana ja omaa filosofian tohtorin arvon Tukholman yliopistosta. Runot näkyivät myös hänen väitöskirjansa “Kärlek som i allting bor” aiheessa: Dan Anderssonin elämä ja runous.

Hänen muutamat teokset ovat kivunneet kunniapilareille, kuten runokokoelmat Var inte rädd ja Molnsommar.

Muita teoksia (ei sis. kaikkia)

Runoteokset

I det stora hela, 2011
von Bödelns nattvard, 2007
Kväll över seklet, 1994
Den andre guden, 1985
Natten har djup för oss alla, 1974
Ett brev från Helsingfors, 1961
Jordlös bonde, 1956

Ohjaajatuotanto

Lapualaisballadi, 1969 (käsikirjoitus, ohjaus)
Täällä alkaa seikkailu, 1965 (ohjaajan apulainen)

Teos

Aihe

Teoksen nimellä voi Ågrenin nähdä viittaavan jo todellisuuteen, jossa me elämme ja sitä se käsittelee kirjan alusta loppuun individuaaliselta ja yleiseltä tasolta. Ihmisen elämä on kuin kiiltävä esine, jota Ågren tutkii himmeän valon alla eri kulmista analysoiden sen piirteitä. Ågrenin pensselistä värjäytyy siten hieman harmaa kuva meidän osasta.

Teema

Elämän tietynlainen masentuvuus voisi sopia tähän ja teoksessa puhutaankin elämän raudanraskaasta tietoisuudesta, jota ihmiset pakenevat. Kuitenkin vastapainona Ågren tuo esille lähisukulaisiaan tarinoineen ja siten mukaan saadaan elämän ilojakin. Elämän luonteen voisi rajata yleiseksi teemaksi.

Rakenne

Kirja sisältää osat:  tääl, muistikirjasta, etsiminen,valokuva-albumi, työkirja ja jatko. Valokuva-albumi osiossa hän kuvailee isovanhempiaan ja muita sukulaisiaan kokemustensa ja kuvien pohjalta. Muut osat sisältävät mm. neuvoja, lapsuudenkokemuksia, omakuvia sekä yleisiä ihmiskuvauksia ja elämänkuvauksia.

Kerronta

Kerrontatapa kirjassa on ailahteleva mielialallisesti. Paikoin puhutaan jopa toistensa tappamisesta ja totuudesta “...jonka pakotavalta tomulta, kukaan ei välty.” On kuitenkin lohdullisiakin kohtia: “Muisti suojaa meitä kivulta.” Kertojan näkökulma painottuu kuitenkin usein melankoliseen muutamien ilonpilkahduksien jälkeenkin. Näkökulma itse vaihtelee sivusta tarkkailevan ihmisille näkymättömän tarkkailijan ja päähenkilön välillä. Aiemmin mainitut muutamat ilonpilkahdukset esiintyvät pääasiallisesti Ågrenin sukulaisten kuvauksissa, joista hän puhuu yleisesti lempeään sävyyn.

3. toukokuuta 2015

Miika Nousianen - Vadelmavenepakolainen




Oletko kansalaistransu? Kyllä? Ei? Mikko Virtanen, Miika Nousiaisen Vadelmavene teoksen päähenkilö, huutaisi tässä kohtaa kyllä ja lujaa. 

Mikko Virtanen on suomalainen mies, joka asuu Helsingissä,  Suomessa. Mikko ei halua olla suomalainen, vaan kun on niin on. Vai onko? Ruoho on tunnetusti aina vihreämpää aidan läntisellä puolella ja sinne Mikkokin halajaa. Hän haluaa olla ruotsalainen, aito ruotsalainen.


Haluan olla syntyperäinen ruotsalainen, moderni, pehmeä ja ymmärtäväinen, Anderssonin perheen isä. Johansson tai Svenssonkin kelpaisi, tai vaikka Lindqvist.

Mikon pakkomielle Ruotsiin ja ruotsalaisuuden saavuttamiseen on surkuhupaisaa seurattavaa. Rakastettuaan katsoo usein ruusunpunaisten lasien läpi ja niin tekee Mikkokin. Ruotsi on utopia, Ruotsi on paratiisi, Ruotsi on Mikon taivas maan päällä. Nousiainen antaa meille avaimet Mikon pään sisään ja antaa meille tilaisuuden nähdä mitä epätoivoinen mies tekee toteuttaakseen haavensa.

Nousiainen kuljettaa lukijansa kahdeksan vuoden läpi Suomesta Thaimaan kautta Ruotsiin, jossa Mikko eräs joulu menee hieman liian pitkälle haaveidensa toteuttamisen kanssa. Sattumalta hänen onnensa kääntyy nousuu kun hän tapaa itsemurhakandidaatin Mikael Anderssonin, joka auttaa Mikkoa saavuttamaan ruotsalaisuuden.

Teoksen synkät asiatkaan eivät tunnu niin pahoilta Nousiaisen nokkelan sanailun ansiosta. Lämpenin kirjalle hitaasti, mutta alkukankeudesta päästyäni en malttanut laskea kirjaa kädestäni. Vadelmavene kannattaa lisätä lukulistalle, jos haluaa kokea hieman jotain erilaista näkökulmaa.

-Karoliina