Alexandra Salmela, 27 eli Kuolema tekee taiteilijan (2010)

Muovimaailma

Monikulttuurisuutta ja postmodernia aikakautta on Suomessa usein seurattu panssari-ikkunoiden takaa. Slovakialainen Alexandra Salmela osoittaa esikoisellaan että lasi ei ole ilmatiivistä ja ulkomaailman on yhä mahdollista tavoittaa meidät, olkoonkin sitten irvistyksenä.

Salmelan esikoisromaani 27 eli Kuolema tekee taiteilijan kuvaa elämässään epäonnistuvan 27-vuotiaan Angien pyrkimyksiä luoda kuolematonta taidetta, mihin kuuluu olennaisena osana suunnitelma omasta kuolemasta iässä, jossa on yhä mahdollista jättää jälkeensä kaunis ruumis. Romaanin juoni on sinänsä mitätön ja nopeasti luonnehdittu: Angie ajautuu päähänpiston kautta suomalaiselle maaseudulle jossa yrittää kirjoittaa suurta kirjaansa ahdistavan arkisessa suomalaisperheessä ennen kuin täyttää 28. Tälle tarinantyngälle antavat merkityksiä teoksen tekniset ratkaisut, ennen muuta sen moniääninen kerronta.

Kirjassa on yhteensä kuusi kertojaa, neljä enemmän ja kaksi vähemmän tärkeää. Ensimmäiseen joukkoon kuuluvat Angien lisäksi Opel Astra – henkilöauto, kissa Kassandra ja pehmolelu Herra Possu. Äänen antaminen puhekyvyttömille kertojille ei ehkä sinänsä ole uusi ratkaisu, mutta Salmela onnistuu antamaan keinotekoiselle kuorolleen temaattisen oikeutuksen. Kirjan tapahtumat eivät nimittäin etene onnistumisten sen enempää kuin katastrofienkaan kautta. Yhä uudestaan Angie aloittaa kirjoittamaan kuolematonta teostaan mutta häntä ympäröivä arki on niin sanomattoman ankeaa, ettei siitä voida luoda mitään elävää. Romantiikan ajan myytti kirjailijan geniuksesta, nerouden hengestä joka kohottaa tavallisen kuolemattomaan, on näin kulunut loppuunsa. Samanlainen entropia liittyy teoksen tapahtumiin: rappioromantiikkaa ihannoiva Angie yrittää nautinnoilla nousta ylös ankeudesta mutta romahtaa (tai pikemminkin lysähtää) yhä uudestaan ja uudestaan, kokematta sen enempää inspiraatiota kuin mitään kiinnostavaakaan. Angie itse on ironian läpitunkema hahmo ja hänen mielikuviensa villin piittamatonta olemassaoloa rahoittaa milloin sosiaalituki, milloin sukulaiset.

Samanlainen irvistys nykyihmiselle välittyy kolmen muun kertojan kautta. Angien isäntäperhe ei ole päässyt porvarillisessa elämässään yhtään pidemmälle kuin taiteilijavieraansa. Kopioidut ympäristöt ja tuotteet antavat mustan ironisen taustan perheen kierrätystä koskeville ajatuksille. Hysteerisen, aivottoman myönteinen Herra Possu ja tarkka, hengettömän kuiva Opel Astra ovat osuvia kertojanääniä kuvaamaan aikakautta joka on niin tympeä ettei se kykene herättämään enää edes kauhua. Tuhoa ennakoi musta kissa Kassandra inhon läpäisemine kuvauksineen ihmiselämästä, joskin Kassandrakaan ei pakene teoksen kaiken kyseenalaistavaa ironiaa.

Tekstilajit vaihtuvat tiuhaan ja niissä käydään läpi useita perinteisiä suomalaisia kerrontatapoja maalailevasta kotiseutukuvauksesta tuttuun, mustaan inhorealismiin. Kirjailija ottaa tyylejä käyttöönsä yksi kerrallaan vain hylätäkseen ne tyhjinä hetkeä myöhemmin. Kaikki on kulunut loppuun, kirjailija tuntuu sanovan. Ihmisillä ei ole mitään sanottavaa sen enempää sähköposteissa kuin keskusteluissakaan, eikä tyhjä tarinakaan kulje päätökseensä vaan pikemminkin vain epäonnistuu jatkumaan.

Näin kylmän nihilistinen näkemys nykyarjesta olisi varmaankin lukukelvoton ellei kirjailija sittenkin tuntuisi uskovan edes johonkin: kirjoitettuun sanaan. Huumori ja teknisiin kokeiluihin sisältyvä luova voima tekevät 27:stä elävän teoksen. Se on romaani joka kutsuu ajattelemaan, olemaan samaa mieltä kirjailijan näyn kanssa tai sitten väittämään sitä vastaan, viemään ajatuksensa uusiin suuntiin. Hyvää oloa tai inhimillistä lämpöä romaanin sivuilta on turha etsiä, sillä 27 on enemmän aivoilla kuin sielulla kirjoitettu teos. Sen haasteeseen on kuitenkin syytä tarttua. Itse en tiennyt kirjaa aloittaessani mitä odottaa enkä sen luettuami voi sanoa virkistyneeni tai ilahtuneeni - tai olevani kirjailijan elämännäkemyksen kanssa samaa mieltä. Sen sijaan sain aivoilleni tulkittavaa ja haasteita. 27 on mielenkiintoinen postmodernien ajatusten ja kirjallisten tekniikoiden esittely, meidän lumenpeittämissä oloissamme suorastaan eksoottinen poikkeus. 

Antti Lepistö