Suomaa ja omat juuret

Maria Turtschaninoff, Suomaa, suom. 2022

 

Olin lainannut Maria Turtschaninoffin Suomaan, mutta en päässyt siinä vauhtiin. Sitten näin paikallisen työväenopiston ilmoituksen päiväretriitistä instafeedissäni. Päiväkurssin nimi oli Juuret - päiväretriitti joogan ja kirjallisuuden parissa huhtikuun ensinmäinen lauantai Lepplaksin seurantalolla. Päivä sisältäisi kevyttä joogaa ja keskustelua Suomaa kirjasta itse kirjailijan kanssa. Ilmoittauduin tämä blogikirjoitustehtävä mielessä ja saisinpa syyn lukea kirjan loppuun. En kuitenkaan saanut kirjaa luettua alkua pidemmälle ennen retriittipäivää. Hieman jännittyneenä astelin huhtikuun ensimmäinen päivä viime vuonna parkkipaikalta seurantalolle lumikinosten välissä. Samalla juttelin erään toisen kurssiosallistujan kanssa. Mietin ääneen, onkohan kaikki muut lukeneet kirjan ja olikohan se pakollista. Totesimme yhdessä, että ei kai. Oli mukava päivä, vaikka olin ainoa, joka ei ollut lukenut kirjaa. Totta kai sitä kysyttiin. Maria kertoi tautoistaan ja miksi ja miten oli kirjoittanut kirjan. Hän kirjoitti kirjan, koska hän oli nyt sukunsa vanhin ja omat juuret ja perinnöt kiinnostivat. Hän teki suuren taustatyön suvuista, metsistä, puista ja suomaista. Hän todella perehtyi ja upposi kasvillisuuteen.

Päivän jälkeen uppouduin kirjaan ja se vei mennessään. Kirjan aihe oli ajankohtainen omassa elämässänikin, sillä olin tammikuussa menettänyt viimeisen elossa olevan isovanhempani, Irja mummini ja olin tulossa ensimmäistä kertaa isoäidiksi, koska esikoiseni odotti omaa tytärtään. Ihmisiä alkaa vanhetessaan kiinnostaa omat juuret ja menneisyys. Turtschaninoffin Suomaa ruotsiksi Arvejord, mikä on suomennettuna perintömaa. Kirja on episodiromaani, siinä käydään läpi metsän keskellä sijaitsevan pohjalaisen Nevanbackan sukutilan erilaisia ihmiskohtaloita neljänsadan vuoden takaa tähän päivään asti. Vaikka tarina on fiktiota se vie menneessään ja se saikin valtaisan suosion ilmestyessään. Kirja todistaa sen, että olemme metsäkansaa, sillä metsät, suvut ja hyvät tarinat kiinnostavat. 

Teksti ja kuva: Annina Källman  

LÄHTEET

Turtschaninoff, M., Sjöblom, S., & Mander, S. (2022). Suomaa. Tammi.

 

 

Lukupiiriin ilman lukupiiriä

Frida Skybäck, Lukupiiri maailman laidalla, suom. 2022

Syksy, aina vaan sataa ja on harmaata sekä koleaa. Kesän lämpö poissa ja harmaa arki painaa päälle. Kaipaat paluuta kesään ja ihaniin lämpöisiin päiviin. Lukupiiriinkin osallistuminen kiinnostaisi, mutta aikaa sellaiselle ei tahdo löytyä.

Älä huoli ei hätä nyt sellainen ole, laita itsellesi varaukseen Frida Skybäckin Lukupiiri maailman laidalla ja tunne kuinka ihanan suloinen saaristokesä on jälleen luonasi, mutta kas eipäs tämä ollutkaan ihan mikä vain kesään paluu, vaan useampaan kesään sekä perhemysteerien selvittämiseen.

Jos pidät dekkareista, mutta silti kaipaat romantiikkaa, tämä on takuulla mieleesi. Lähde Patrician matkaan etsimään hänen kauan kadonnutta siskoaan ruotsin Skåneen, ainoana johtolankanaan nimetön kirje. Mitä ihmettä siskolle Madeleinille on tapahtunut ja miksi kyläläiset eivät tunnu haluavan auttaa hänen löytämisessään?

Itse hämmästyin miten paljon tästä kirjasta pidin, vaikka olenkin enemmän dekkari ja rikosmysteerejä lukeva. Tämä tarjoaa kyllä hyvän rajapinnan dekkarin ja romantiikan välille. Luokaltaan kirja on kertomakirjallisuutta (84.2) ja kategorisoitu viihteeseen ja romantiikkaan (WSOY, ia, Lukupiiri maailmanlaidalla). Romantiikkaa kirjasta en koe niin löytäneeni, toki ihmissuhteet ovat keskeisessä roolissa kirjassa ja se tarjoaa sille täydellisen mahdollisuuden tuoda dekkarille tyypillisiä ominaisuuksia, kuten tässä katoamismysteerin selvittäminen. Silti tietynlainen maalaisromantiikka on ihanasti mukana ja etenkin kirjan tarjoama miljöö on mitä tyypillisin romantiikan kirjallisuudessa.

Lukupiiri maailman laidalla on vahva suosittelukirja dekkareista pitävälle henkilölle, joka kaipaa kuitenkin hieman kevyempää jännitystä, taikka romantiikanlukijalle, joka himoitsee yllätyksellisyyttä ja kirjaa, jota ei haluaisi laskea kädestään tai jättää kesken.

Kirja tarjoaa myöskin itsessään syötävän herkullisia kirjavinkkejä, kirjaimellisesti. Rohkenisitko itse lähteä koittamaan Moonan rakkoleväleipää tai muita lukuisia herkkuja, joita kirjasta voi bongata. Lähtisitkö siis lukemaan kirjan jo ihan vain uusien reseptien löytämiseksi tai kuinka tuunata aiempia reseptejäsi merellisillä ideoilla, vai osaisitko keksiä, mikä leivos tai ruoka voisi kuvastaa jotain kirjaa? Ja mikä parasta, pääset osallistumaan lukupiiriin ilman että sinun piti mennä minnekään.

Teksti ja kuva: Sanna Kyröläinen 

Lähteet:

WSOY. (ia). Frida Skyback: Lukupiiri maailman laidalla. https://www.wsoy.fi/kirja/frida-skyback/lukupiiri-maailman-laidalla/9789510452158

 

Kohukirjasta Kotimaisen romantiikan klassikoksi

Päätin valita tähän tehtävään Eeva Kilven romaanin Tamara. Kirja oli 1970-luvulla aikansa kohukirja, ja sai osakseen paljon huomiota, mutta monille nuoremmille sukupolville kirja on tuntematon. Kirja on eroottinen, mutta itse miellän kirjan kuuluvan romantiikan genreen. Kirjailija Eeva Kilpi on haastatteluissa kertonut, että seksuaalisten tabujen rikkominen oli hänen tietoinen tehtävänsä. Suomen kuvalehdessä (2019) todetaan, että ahtaat sukupuoliroolit aiheuttivat sen, että naisten kirjoittamiin seksuaalisuutta käsitteleviin kirjoihin suhtauduttiin hämmästellen, jopa paheksuen. Keskustelu oli usein värittynyttä. Kirjan asetelma on monesta muusta saman genren poikkeava, sillä kirjassa nainen kuvataan vahvaksi ja seksuaalisesti pystyväksi, kun mies kuvataan avuttomaksi ja kykenemättömäksi.

Kirjassa alaraajoista halvaantunut nimettömänä pysyvä kielitieteilijä toimii minäkertojana. Hän kuvaa monimutkaista suhdettaan Tamaraan, joka on fiksu, pärjäävä ja seksuaalisesti aktiivinen nainen, joka toteuttaa itseään suhteesta toiseen heittyvänä elämäntaiteilijana. Tamara palaa aina kielitieteilijän hoteiseen kertoen tällä intiimeistä suhteistaan. Tamaran pitkäaikainen seuralainen kirjassa on Kustaa Mauri, jonka kanssa yhteiset asiat tulevat kuitenkin päätepisteeseen, joka haavoittaa Tamaraa. Romaanissa Käsitellään ihmissuhteiden monimutkaisuutta. Tamara ja kielitieteilijä vuokraavat Kesäksi maalta mökin riitaiselta perikunnalta. Romaanissa kuvataan myös luontoa, ja sen heräämistä keväällä hieman romanttisesti kuvaillen. Teoksessa käsitellään keskeisenä teemana kyvyttömyyttä. Tamara ei kykene asettamaan itselleen rajoja, kielitieteilijä on kyvytön seksiin ja maatilalla asuva pariskunta kyvytön hankkimaan omia lapsia. Kirjassa lopulta kaikki asiat kääntyvät kohti parempaa maalla asuva pariskunta saa ottolapsen ja Tamara lähentyy kielitieteilijän kanssa.

Mielestäni kirja tulisi lukea, sillä mielestäni se käsittelee rakkautta ja seksuaalisuutta avoimesti, kauniisti ja riemullisesti. Kirjan yksittäinen lausekin voi kohota todemmaksi ja kauniimmaksi kuin todellisuus itse. Teos tarjoaa erotiikkaa kielen ja fantasian välityksellä. Romaani pohtii millaisen turvan, hyväksynnän ja täyttymyksen rakkaus voi tarjota. Tämä nostaa kirjan mielestäni suomalaisten rakkausromaanien ehdottomaan kärkeen. Teos on säilynyt ajattomana ja vielä yli puolivuosisataa julkaisunsa jälkeen, ja toivon nuorempienkin lukijoiden lukevan teoksen.

Teksti ja kuva: Lauri Virtanen

Lähteet:

Hänninen, V. (9.2.2019). Eeva Kilpi: ”Seksuaalisten tabujen rikkominen oli tietoinen pyrkimykseni, eikä se ollut miulle vaikeeta, nautin siitä”. Suomen kuvalehti

https://suomenkuvalehti.fi/kulttuuri/eeva-kilpi-seksuaalisten-tabujen-rikkominen-oli-tietoinen-pyrkimykseni-eika-se-ollut-miulle-vaikeeta-nautin-siita/

 Kolmen kerroksen väkeä

Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina (Tammi 2005, Keltainen kirjasto. Suomentanut: Helene Bützow. 394 s.)

 Miltä sinusta tuntuisi elää elämääsi tietäen, että olet oikeasti vain klooni, joka ei voi itse vaikuttaa kohtaloonsa – tehtävään, jolla on näennäisen ylevä tarkoitus? Kasuo Ishiguron kirja Ole luonani (Never let me go) aina antaa siitä yhden mahdollisen kuvan. Mainittakoon, että kirja on myös filmatisoitu, mutta en ole sitä vielä nähnyt.

Ishiguro on arvostettu brittiläinen kirjailija, joka sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2017. Hän on syntynyt Japanissa, mutta asunut kuusivuotiaasta saakka Englannissa, eli hän kirjoittaa kirjansa englanniksi. Ole luonani aina on Ishiguron kuudes romaani ja se kertoo 31-vuotiaasta Kathystä, ja hänen kahdesta ystävästään Tommysta ja Ruthista.

Ishiguron teos kuvaa dystopiaa, mutta se on monella tavalla genressään poikkeuksellinen teos. Dystooppiset romaanit sijoittuvat yleensä tulevaisuuteen, mutta vuonna 2005 ilmestynyt Ole luonani aina sijoittuu 1990-luvulle. Kirjan maailma on päällisin puolin meidän maailmamme, mutta jossain vaiheessa jokin on mennyt vikaan, ja tiettyihin yhteiskunnan epäeettisiin ratkaisuihin ei ole enää haluttu puuttua, koska on haluttu ajatella yhteistä hyvää. Kirjan taustatarina antaisi mahdollisuuden inhorealistiseen mässäilyyn, mutta Ishiguro luottaa lukijan kykyyn poimia vihjeistä oman tulkintansa.

Kirja on jaettu kolmeen osaan, joista ensimmäisessä Kathy palaa nuoruuteensa Hailshamin sisäoppilaitokseen, jossa taiteellisesti lahjakkaat oppilaat viettävät hyvin suojattua elämää ”kasvattajien” ohjaamina, tutustuvat toisiinsa, pohtivat omaan identiteettiinsä liittyviä kysymyksiä ja luovat erilaisia taideteoksia salaperäiselle Madamelle. Toisessa osassa on siirrytty Mökkeihin, joissa elämä on vapaampaa ja aikuisempaa, mutta lähes samalla tavalla ulkopuolista. Mökeissä myös kolmikon ystävyys joutuu koetukselle, ja lopulta he lähtevät kaikki omille teilleen: Tommy ja Ruth ”luovuttajiksi” ja Kathy ”valvojaksi”. Kirjan kolmannessa osassa siirrytään lähemmäksi nykyhetkeä, jolloin kolmikko on jälleen tekemisissä keskenään yrittäessään ratkoa heitä askarruttamaan jääneitä kysymyksiä oman kohtalonsa suhteen.

Ishigurolla on taito kertoa mukaansa imaiseva tarina hyvin hienovaraisesti, jopa viipyilevästi, mutta silti mielenkiinnon säilyttäen. Päällisin puolin kirjan tapahtumat tuntuvat arkipäiväisiltä ja harmittomilta, mutta hiljalleen koko kuvion kauhistuttavuus alkaa paljastua kolmikolle. Kathy, Ruth ja Tommy saavat kuitenkin tukea toisistaan, ja parhaimmillaan kirja kuvaakin kauniisti ja todentuntuisesti kolmikon välistä ystävyyttä vääjäämättömän ja julman tulevaisuuden varjossa.

Ole luonani aina on toisaalta järkyttävä kirja, mutta samalla myös surumielisen kaunis kuvaus ihmisistä, joita ilman yhteiskunta ei voi elää, mutta joiden olemassaolo on liian kiusallinen asia pidettäväksi päivänvalossa. Omalla tavallaan surullisinta kirjassa on se, että nuoret eivät kyseenalaista kohtaloaan, eivätkä kapinoi sitä vastaan. Heidät on toiseutettu yhteiskunnan taholta, eikä edes näille yhteiskunnan vaietuille sankareille parempia elinolosuhteita vaativa Madame voi olla sanavalinnallaan paljastamatta todellista kantaansa kirjan loppupuolella: ”Olentoparat. Toivon että voisin auttaa teitä. Mutta te olette nyt oman onnenne nojassa”.

Teksti ja kuva: Janne Mäki-Turja

Lähteet:

Wilhelmsson, P. (29.12.2005). Minne meidän on määrä mennä. Turun Sanomat. https://www.ts.fi/kulttuuri/1074090874

 

 

Tuulia Matilainen, Hullu koira (Haamu Kustannus, 2015)

139 sivua 

Hullu koira kertoo hengistä, ihmisistä, jotka joskus olivat. Henget ovat takertuneet kuolemansa jälkeen tähän maailmaan syystä tai toisesta, kykenemättöminä siirtymään eteenpäin. Henki ottaa hahmokseen usein oman ihmiskehonsa heijastuman, joskus eläimen. Kertojana on Lena, henkien taluttaja. Taluttaja kutsutaan viestimään hengen kanssa, houkuttelemaan henki kulkemaan ovesta kuolleiden maailmaan. Taluttajalle jokainen kohtaaminen hengen kanssa on omalla tavallaan raskas – tärkeintä on, ettei päästä henkeä liian lähelle omaansa. Tämä on virhe, johon Lena erehtyy.

”Henget pitää poistaa myös mielestään, kun heidät hyvästelee ja saattelee pois. Ihmisen tarinaa ei voi unohtaa vaikka haluaisi, mutta heidän nimensä pitää unohtaa. Nimi on kutsu. Jos nimen pitää mielessään, henki saattaa sittenkin jäädä johonkin välitilaan, ripustautua taluttajaan ja hiipiä takaisin.

Koskaan henkeä ei saa laskea kulkemaan omaan mieleen: Jos henki pääsee mielen huoneisiin, se asettuu taloksi. Kerran asetuttuaan se vie yhä enemmän tilaa, kunnes se asuu siellä pysyvästi. Elävään mieleen juurtunut kuollut tappaa taluttajansa hitaasti sisältä käsin.”

Tapahtumat sijoittuvat Suomeen ja Viroon. Pääosin tarinaa seurataan nykyhetkessä, mutta henkien kautta raotetaan myös Viron historiaa. Majatalo Sibula Villan henki teoksessa perustuu apteekkari Rudolf Matsiniin. Matsin vangittiin vuonna 1941 ja kuljetettiin Leningradin kautta Siperiaan ammuttavaksi.

Hullu koira on psykologinen, nopealukuinen pienoisromaani. Henkimaailman teemasta huolimatta se ei lukeudu kauhuun tai ole lainkaan pelottava lukukokemus. Henkien tarinat ja kohtalot toki ovat karuja ja voivat vetää surumieliseksi, mutta tässä tarinassa kyse on ennemminkin henkien saattamisesta lepoon, rauhaan. Yliluonnollisuuden vivahde tarinassa on hienovarainen ja Matilaisen teksti on miellyttävää lukea. Hullu koira on myös kertomus epätavallisesta rakkaudesta: elävän rakkaus kuolleeseen henkeen.

”Henki on ilmaantunut koirana. Se on epätavallista. Tunnen oloni hiukan epävarmaksi ja levottomaksi, sillä en ole koskaan aiemmin kohda.nnut eläimen hahmoon asettunutta henkeä, vaikka olen niistä kuullut. Tapaamani henget ovat aina olleet ihmisen muodossa. Ihminen tämä Sibula Villankin henki on ollut, mutta jos se haluaa ilmaantua koirana, se kokee hahmon jollain tapaa omakseen.”

Teksti ja kuva Mirka Nevalainen

Lähteet

Kirjasampo. (i.a.). Hullu koira. https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/http%253A%252F%252Fdata.kirjasampo.fi%252FabstractWork_4185948?language=fi

Matilainen, T. (2015). Hullu koira. Haamu Kustannus.

Peltoniemi, M. (11.11.2015). Vanhan apteekin henki synnytti Hullun koiran. Akaan Seutu. https://akaanseutu.fi/2015/11/11/vanhan-apteekin-henki-synnytti-hullun-koiran/