Einar Kárason, Miekkakäräjät

Eletään 1200-lukua. Norjassa juopotteleva ja rellestävä arvovaltaisen islantilaispäällikön poika Thordur Kakali Sighvatsson saa yllättäen kuulla, että hänen sukunsa päämiehet on tapettu sukujen välisessä taistelussa Islannissa. Palatessaan tyhmänrohkeasti takaisin kotimaahansa Thordur aloittaa käsittämättömän hullunmyllyn kierrellessään ympäri Islantia sukunsa vihollisten jahtaamana. Vanhan mahtisuvun perillisen palaaminen aiheuttaa joissakin paikallisissa ylenkatsetta, epäuskoa ja pelkoa sodan uudelleen syttymisestä, mutta osassa myös innostusta ja toivetta veritekojen kostamiseen. Mutta kuinka kauan Thordur pysyy ylipäätänsä hengissä pakomatkansa aikana?

Islantilaisen nykykirjailija Einar Kárasonin historiallinen romaani Miekkakäräjät pohjaa tarinansa islantilaissaagoihin. Monet tarinassa esiintyvistä henkilöistä ovat todellisia, mukaan lukien Thordur, hänen sukunsa jäsenet sekä hänen vihollisensa (Sæland 2004). Myös tarinan juonen yleispiirteet ja siinä esiintyvät taistelut perustuvat historiallisiin lähteisiin.

Kiinnostavaa historiallista tuntua romaanissa tuo myös siinä esiintyvien henkilöiden ajatus- ja arvomaailma, mikä voi välillä voi nykyajan ihmiselle tuntua paikoin erikoiselta.  Väkivalta, tappaminen ja ryösteleminen on kirjan kuvaamassa yhteiskunnassa yleistä, ja verikosto nähdään tavallisena tapana hyvittää tämän kaltaiset rikokset. Sen sijaan esimerkiksi usko kirkonkiroukseen tai lupauksien pitämiseen sodan aikanakin näyttää useimmilla kirjan henkilöillä olevan vahva.

Henkilöhahmojen erilainen ajatusmaailma tulee hyvin esille eräässä kirjan kohtauksessa, joka voi vaikuttaa nykyihmisestä melko absurdilta. Siinä joukko miehiä pakenee taistelun jälkeen vihollisiaan paikalliseen kirkkoon. Koska heidän vainoojansa eivät uskaltaneet tappaa miehiä kirkkoon, peläten saavansa Jumalan vihan yllensä, päättävät he piirittää kirkon ja odottaa kunnes sisällä olijoilla tuli pakottava hätä käydä tarpeilla. Osan miehistä piirittäjät armahtivat, loput kirkosta ulos astuvista he teloittivat.

Huolimatta ihmisten erilaisesta ajatusmaailmasta, monet kirjan henkilöt ovat ainakin jollakin tasolla samaistuttavia. Toisaalta kovin syvällisesti ei useimpiin henkilöhahmoihin romaanissa juuri paneudutakaan, sillä sen henkilögalleria on laaja ja moni hahmoista esiintyykin kirjassa vain lyhyen aikaa. Toki kirjan keskeiset hahmot ovat varsin mieleenpainuvia. Esimerkiksi päähenkilö Thordur, joka ei tunnu suunnittelevan tekojaan kovin pitkälle ja tuntuu selviytyvän lähinnä tuurin ja hullun rohkeuden avulla. Hänen vastustajansa Kolbeinn Nuori tuntuu taas hautovan asioita päässään liiaksikin asti.

Ottaen huomioon kirjan rankan aihepiirin, sukujen välisen verikoston, kirjan kerronta on oikeastaan yllättävän leppoisaa ja humoristista. Juonikaan ei tarinassa ole kaikista tyypillisin, niin paljon tapahtumien kulkua ohjaa tuuri ja tohelointi.

Historiallisen romaanin lisäksi kirjan voisi kaiketi laskea myös sotaromaaniksi, tosin en kyllä kutsuisi kirjassa esiintynyttä tapahtumasarjaa varsinaisesti sodaksi. Tarinassa kuvataan kyllä muutamia väkivaltaisia ja sekavia taisteluita, mutta mielestäni kertomuksen pääpaino on Thordurin ja hänen seurueensa erikoisesta matkasta läpi Islannin.

Suosittelen kyllä lukemaan teoksen, mikäli se alkoi selostukseni perusteella kiinnostamaan. Näkisin että teos on myös omiaan herättämään kiinnostuksen islantilaissaagojen lukemiseen, näin kävi ainakin itselläni.

Teksti ja kuva: Sakari Tokoi

Lähteet:

28.7.2004. Sæland, S. Hvað var Sturlungaöld? [Verkkosivu]. Vísindavefurinn. [Viitattu 30.4.2021]. Saatavana: https://www.visindavefur.is/svar.php?id=4429