Michael Crichton: Dinosauruspuisto (1990)

Aurinkomatka Karibialle hirmuliskojen keskelle

Miltä tuntuisi katsella tyrannosaurusta suoraan silmiin tai nähdä triceratopsin yli metrin pituiset sarvet ilmestyvän nurkan takaa? Dinosauruspuisto antaa näihin vastauksen. Maailmassa, jossa geeniteknologia on kehittynyt valtavaa vauhtia ja missä mitään sääntöjä tätä uutta teknologiaa varten ei ole vielä säädetty, on yksi rikas amerikkalainen, John Hammond, päättänyt herättää menneisyyden eloon. Kaikki ei kumminkaan mene saarella suunnitelmien mukaan ja menneisyys ja nykyaika ottavat yhteen. Kirjassa seurataan Alan Grantin, Ellie Sattlerin ja muiden selviytymistä dinosauruspuistossa. ”Mutta elämä löytää tien.” -Ian Malcolm

Moni on varmasti nähnyt yhdeksänkymmentä luvun hittileffan Jurassic Parkin. Huvipuisto, missä menneisyydestä tuodut dinosaurukset ovat puiston vetonaula. Harvempi kumminkaan tietää sen perustuvan saman nimiseen kirjaan ja vielä harvempi on lukenut tämän kirjan. Elokuva on lähes syrjäyttänyt alkuperäisen teoksen ja siksi suosittelisinkin kaikkia, ketä aihe kiinnostaa, lukemaan kirjan.

Kirja pyrkii olemaan hyvin tarkka dinosaurusten kuvailussaan ja onnistuukin siinä. Crichton kiittääkin lopussa monia paleontologeja keiden töitä hän on käyttänyt apunaan kirjaa kirjoittaessaan. Tiede kehittyy ja oma tietämyksemme on myös kehittynyt. Kirjan dinoja ei pidä tarkastella nykypäivän standardien mukaan, vaan 1990 luvun läpi. Kumminkin suurin virhe minkä kirja tekee, on velociraptorit. Ne eivät ole oikeasti ihmisen kokoisia ja satoja kiloja painavia kuten kirjassa, vaan pieniä, noin 45 kg painavia, polvenkorkuisia vipeltäjiä (britannica, 2022). Kirja ja elokuva ovat kumminkin jättänyt psyykeemme pysyvän kuvan isosta velociraptorista. Crichton on ovelasti kirjoittanut itselleen porsaanreiän dinojen tarkkuudelle ja epätarkkuudelle. Dinosaurukset ovat ihmisen luomia ja siispä niissä voi olla virheitä. 

Tieteiskirjoissa on tyypillisesti jokin tekniikan saavutus isossa osassa, minkä ympärille juoni rakentuu. Mukana voi olla myös kritiikkiä tätä saavutusta kohtaan. (Kirjasampo, i.a.). Dinosauruspuisto onkin tyypillinen genrensä edustaja näiltä osin ja tarjoaa vaihtoehtoisen todellisuuden omamme rinnalle. Kirjassa geeniteknologian kritiikki on iso vastapaino scifille. Yksi hahmoista, Ian Malcolm, on käytännössä ääni tälle kritiikille. Voiko ihminen tuoda sukupuuttoon kuollutta eläintä takaisin luontoon ja mitkä ovat sen seuraamukset? Voidaanko teknologialla valvoa ja hallita kaikkea vai löytääkö elämä niin sanotusti tien? Kirja tulee mielestäni siihen tulokseen, että ihminen ei voi leikkiä jumalaa. Ja jos ihminen kumminkin sitä yrittää, asiat eivät koskaan tule menemään siten, miten on kuviteltu.

Mikä on tieteen tarkoitus? Kirjassa kaiken takana oli ihmisen ahneus. Kannattaako tiedettä tehdä myöskään vain tieteen vuoksi? Tiede on myös auttanut ihmisiä, joten ei kaikkea kehitystä voi heittää roskiin. Eikä kirja sitä ehdotakaan, mutta kysyy mielestäni kysymyksen: nyky-yhteiskunta on hyvin tieteellinen. Tiede on melkein korvannut uskonnon. Tiede ei kumminkaan anna ohjeita, miten toimia, se ei kerro, mikä on moraalisesti tai eettisesti oikein. Tätä voi sitten jokainen itse miettiä. Yhtyykö Malcolmin kritiikkiin vaiko sivuuttaa sen kuten Hammond.

Kirja oli todella mielenkiintoinen ja nautin sen lukemisesta. Kova scifi, dinosaurukset ja filosofia olivat kirjassa päällimmäisinä teemoina. Jännitys ja hahmot seurasivat sitten perässä. Eli jännittävä scifi seikkailu Costa Rican saarella. Ihmissuhteita ja tunteita pitää etsiä muualta. Kirja myös herätti ajatuksia nykyisistä eläintarhoista. Onko oikein pitää villieläimiä lukittuna meidän omaksi huviksemme?

Teksti ja kuva Leevi Hämäläinen

Lähteet

Britannica. (12.22.2022). Velociraptor. https://www.britannica.com/animal/Velociraptor

Kirjasampo. (i.a.). Tieteiskirjallisuus. https://www.kirjasampo.fi/fi/genre/tieteiskirjallisuus