Einar Kárason, Miekkakäräjät
Eletään 1200-lukua. Norjassa juopotteleva ja rellestävä arvovaltaisen
islantilaispäällikön poika Thordur Kakali Sighvatsson saa yllättäen kuulla,
että hänen sukunsa päämiehet on tapettu sukujen välisessä taistelussa
Islannissa. Palatessaan tyhmänrohkeasti takaisin kotimaahansa Thordur
aloittaa käsittämättömän hullunmyllyn kierrellessään ympäri Islantia sukunsa vihollisten jahtaamana. Vanhan mahtisuvun perillisen palaaminen aiheuttaa joissakin paikallisissa
ylenkatsetta, epäuskoa ja pelkoa sodan uudelleen syttymisestä, mutta osassa
myös innostusta ja toivetta veritekojen kostamiseen. Mutta kuinka kauan Thordur
pysyy ylipäätänsä hengissä pakomatkansa aikana?
Islantilaisen nykykirjailija Einar Kárasonin historiallinen
romaani Miekkakäräjät pohjaa tarinansa islantilaissaagoihin. Monet tarinassa
esiintyvistä henkilöistä ovat todellisia, mukaan lukien Thordur, hänen sukunsa
jäsenet sekä hänen vihollisensa (Sæland 2004). Myös tarinan juonen yleispiirteet
ja siinä esiintyvät taistelut perustuvat historiallisiin lähteisiin.
Kiinnostavaa historiallista tuntua romaanissa tuo myös siinä
esiintyvien henkilöiden ajatus- ja arvomaailma, mikä voi välillä voi nykyajan
ihmiselle tuntua paikoin erikoiselta. Väkivalta,
tappaminen ja ryösteleminen on kirjan kuvaamassa yhteiskunnassa yleistä, ja
verikosto nähdään tavallisena tapana hyvittää tämän kaltaiset rikokset. Sen sijaan
esimerkiksi usko kirkonkiroukseen tai lupauksien pitämiseen sodan aikanakin näyttää
useimmilla kirjan henkilöillä olevan vahva.
Henkilöhahmojen erilainen ajatusmaailma tulee hyvin esille eräässä
kirjan kohtauksessa, joka voi vaikuttaa nykyihmisestä melko absurdilta. Siinä joukko
miehiä pakenee taistelun jälkeen vihollisiaan paikalliseen kirkkoon. Koska
heidän vainoojansa eivät uskaltaneet tappaa miehiä kirkkoon, peläten saavansa
Jumalan vihan yllensä, päättävät he piirittää kirkon ja odottaa kunnes sisällä
olijoilla tuli pakottava hätä käydä tarpeilla. Osan miehistä piirittäjät armahtivat,
loput kirkosta ulos astuvista he teloittivat.
Huolimatta ihmisten erilaisesta ajatusmaailmasta, monet
kirjan henkilöt ovat ainakin jollakin tasolla samaistuttavia. Toisaalta kovin
syvällisesti ei useimpiin henkilöhahmoihin romaanissa juuri paneudutakaan,
sillä sen henkilögalleria on laaja ja moni hahmoista esiintyykin kirjassa vain
lyhyen aikaa. Toki kirjan keskeiset hahmot ovat varsin mieleenpainuvia. Esimerkiksi
päähenkilö Thordur, joka ei tunnu suunnittelevan tekojaan kovin pitkälle ja
tuntuu selviytyvän lähinnä tuurin ja hullun rohkeuden avulla. Hänen vastustajansa
Kolbeinn Nuori tuntuu taas hautovan asioita päässään liiaksikin asti.
Ottaen huomioon kirjan rankan aihepiirin, sukujen välisen
verikoston, kirjan kerronta on oikeastaan yllättävän leppoisaa ja humoristista.
Juonikaan ei tarinassa ole kaikista tyypillisin, niin paljon tapahtumien kulkua
ohjaa tuuri ja tohelointi.
Historiallisen romaanin lisäksi kirjan voisi kaiketi laskea
myös sotaromaaniksi, tosin en kyllä kutsuisi kirjassa esiintynyttä
tapahtumasarjaa varsinaisesti sodaksi. Tarinassa kuvataan kyllä muutamia väkivaltaisia
ja sekavia taisteluita, mutta mielestäni kertomuksen pääpaino on Thordurin ja
hänen seurueensa erikoisesta matkasta läpi Islannin.
Suosittelen kyllä lukemaan teoksen, mikäli se alkoi
selostukseni perusteella kiinnostamaan. Näkisin että teos on myös omiaan herättämään
kiinnostuksen islantilaissaagojen lukemiseen, näin kävi ainakin itselläni.
Teksti ja kuva: Sakari Tokoi
Lähteet:
28.7.2004. Sæland, S. Hvað var Sturlungaöld? [Verkkosivu]. Vísindavefurinn.
[Viitattu 30.4.2021]. Saatavana: https://www.visindavefur.is/svar.php?id=4429
