Lukupiiriin ilman lukupiiriä

Frida Skybäck, Lukupiiri maailman laidalla, suom. 2022

Syksy, aina vaan sataa ja on harmaata sekä koleaa. Kesän lämpö poissa ja harmaa arki painaa päälle. Kaipaat paluuta kesään ja ihaniin lämpöisiin päiviin. Lukupiiriinkin osallistuminen kiinnostaisi, mutta aikaa sellaiselle ei tahdo löytyä.

Älä huoli ei hätä nyt sellainen ole, laita itsellesi varaukseen Frida Skybäckin Lukupiiri maailman laidalla ja tunne kuinka ihanan suloinen saaristokesä on jälleen luonasi, mutta kas eipäs tämä ollutkaan ihan mikä vain kesään paluu, vaan useampaan kesään sekä perhemysteerien selvittämiseen.

Jos pidät dekkareista, mutta silti kaipaat romantiikkaa, tämä on takuulla mieleesi. Lähde Patrician matkaan etsimään hänen kauan kadonnutta siskoaan ruotsin Skåneen, ainoana johtolankanaan nimetön kirje. Mitä ihmettä siskolle Madeleinille on tapahtunut ja miksi kyläläiset eivät tunnu haluavan auttaa hänen löytämisessään?

Itse hämmästyin miten paljon tästä kirjasta pidin, vaikka olenkin enemmän dekkari ja rikosmysteerejä lukeva. Tämä tarjoaa kyllä hyvän rajapinnan dekkarin ja romantiikan välille. Luokaltaan kirja on kertomakirjallisuutta (84.2) ja kategorisoitu viihteeseen ja romantiikkaan (WSOY, ia, Lukupiiri maailmanlaidalla). Romantiikkaa kirjasta en koe niin löytäneeni, toki ihmissuhteet ovat keskeisessä roolissa kirjassa ja se tarjoaa sille täydellisen mahdollisuuden tuoda dekkarille tyypillisiä ominaisuuksia, kuten tässä katoamismysteerin selvittäminen. Silti tietynlainen maalaisromantiikka on ihanasti mukana ja etenkin kirjan tarjoama miljöö on mitä tyypillisin romantiikan kirjallisuudessa.

Lukupiiri maailman laidalla on vahva suosittelukirja dekkareista pitävälle henkilölle, joka kaipaa kuitenkin hieman kevyempää jännitystä, taikka romantiikanlukijalle, joka himoitsee yllätyksellisyyttä ja kirjaa, jota ei haluaisi laskea kädestään tai jättää kesken.

Kirja tarjoaa myöskin itsessään syötävän herkullisia kirjavinkkejä, kirjaimellisesti. Rohkenisitko itse lähteä koittamaan Moonan rakkoleväleipää tai muita lukuisia herkkuja, joita kirjasta voi bongata. Lähtisitkö siis lukemaan kirjan jo ihan vain uusien reseptien löytämiseksi tai kuinka tuunata aiempia reseptejäsi merellisillä ideoilla, vai osaisitko keksiä, mikä leivos tai ruoka voisi kuvastaa jotain kirjaa? Ja mikä parasta, pääset osallistumaan lukupiiriin ilman että sinun piti mennä minnekään.

Teksti ja kuva: Sanna Kyröläinen 

Lähteet:

WSOY. (ia). Frida Skyback: Lukupiiri maailman laidalla. https://www.wsoy.fi/kirja/frida-skyback/lukupiiri-maailman-laidalla/9789510452158

 

Kohukirjasta Kotimaisen romantiikan klassikoksi

Päätin valita tähän tehtävään Eeva Kilven romaanin Tamara. Kirja oli 1970-luvulla aikansa kohukirja, ja sai osakseen paljon huomiota, mutta monille nuoremmille sukupolville kirja on tuntematon. Kirja on eroottinen, mutta itse miellän kirjan kuuluvan romantiikan genreen. Kirjailija Eeva Kilpi on haastatteluissa kertonut, että seksuaalisten tabujen rikkominen oli hänen tietoinen tehtävänsä. Suomen kuvalehdessä (2019) todetaan, että ahtaat sukupuoliroolit aiheuttivat sen, että naisten kirjoittamiin seksuaalisuutta käsitteleviin kirjoihin suhtauduttiin hämmästellen, jopa paheksuen. Keskustelu oli usein värittynyttä. Kirjan asetelma on monesta muusta saman genren poikkeava, sillä kirjassa nainen kuvataan vahvaksi ja seksuaalisesti pystyväksi, kun mies kuvataan avuttomaksi ja kykenemättömäksi.

Kirjassa alaraajoista halvaantunut nimettömänä pysyvä kielitieteilijä toimii minäkertojana. Hän kuvaa monimutkaista suhdettaan Tamaraan, joka on fiksu, pärjäävä ja seksuaalisesti aktiivinen nainen, joka toteuttaa itseään suhteesta toiseen heittyvänä elämäntaiteilijana. Tamara palaa aina kielitieteilijän hoteiseen kertoen tällä intiimeistä suhteistaan. Tamaran pitkäaikainen seuralainen kirjassa on Kustaa Mauri, jonka kanssa yhteiset asiat tulevat kuitenkin päätepisteeseen, joka haavoittaa Tamaraa. Romaanissa Käsitellään ihmissuhteiden monimutkaisuutta. Tamara ja kielitieteilijä vuokraavat Kesäksi maalta mökin riitaiselta perikunnalta. Romaanissa kuvataan myös luontoa, ja sen heräämistä keväällä hieman romanttisesti kuvaillen. Teoksessa käsitellään keskeisenä teemana kyvyttömyyttä. Tamara ei kykene asettamaan itselleen rajoja, kielitieteilijä on kyvytön seksiin ja maatilalla asuva pariskunta kyvytön hankkimaan omia lapsia. Kirjassa lopulta kaikki asiat kääntyvät kohti parempaa maalla asuva pariskunta saa ottolapsen ja Tamara lähentyy kielitieteilijän kanssa.

Mielestäni kirja tulisi lukea, sillä mielestäni se käsittelee rakkautta ja seksuaalisuutta avoimesti, kauniisti ja riemullisesti. Kirjan yksittäinen lausekin voi kohota todemmaksi ja kauniimmaksi kuin todellisuus itse. Teos tarjoaa erotiikkaa kielen ja fantasian välityksellä. Romaani pohtii millaisen turvan, hyväksynnän ja täyttymyksen rakkaus voi tarjota. Tämä nostaa kirjan mielestäni suomalaisten rakkausromaanien ehdottomaan kärkeen. Teos on säilynyt ajattomana ja vielä yli puolivuosisataa julkaisunsa jälkeen, ja toivon nuorempienkin lukijoiden lukevan teoksen.

Teksti ja kuva: Lauri Virtanen

Lähteet:

Hänninen, V. (9.2.2019). Eeva Kilpi: ”Seksuaalisten tabujen rikkominen oli tietoinen pyrkimykseni, eikä se ollut miulle vaikeeta, nautin siitä”. Suomen kuvalehti

https://suomenkuvalehti.fi/kulttuuri/eeva-kilpi-seksuaalisten-tabujen-rikkominen-oli-tietoinen-pyrkimykseni-eika-se-ollut-miulle-vaikeeta-nautin-siita/

 Kolmen kerroksen väkeä

Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina (Tammi 2005, Keltainen kirjasto. Suomentanut: Helene Bützow. 394 s.)

 Miltä sinusta tuntuisi elää elämääsi tietäen, että olet oikeasti vain klooni, joka ei voi itse vaikuttaa kohtaloonsa – tehtävään, jolla on näennäisen ylevä tarkoitus? Kasuo Ishiguron kirja Ole luonani (Never let me go) aina antaa siitä yhden mahdollisen kuvan. Mainittakoon, että kirja on myös filmatisoitu, mutta en ole sitä vielä nähnyt.

Ishiguro on arvostettu brittiläinen kirjailija, joka sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2017. Hän on syntynyt Japanissa, mutta asunut kuusivuotiaasta saakka Englannissa, eli hän kirjoittaa kirjansa englanniksi. Ole luonani aina on Ishiguron kuudes romaani ja se kertoo 31-vuotiaasta Kathystä, ja hänen kahdesta ystävästään Tommysta ja Ruthista.

Ishiguron teos kuvaa dystopiaa, mutta se on monella tavalla genressään poikkeuksellinen teos. Dystooppiset romaanit sijoittuvat yleensä tulevaisuuteen, mutta vuonna 2005 ilmestynyt Ole luonani aina sijoittuu 1990-luvulle. Kirjan maailma on päällisin puolin meidän maailmamme, mutta jossain vaiheessa jokin on mennyt vikaan, ja tiettyihin yhteiskunnan epäeettisiin ratkaisuihin ei ole enää haluttu puuttua, koska on haluttu ajatella yhteistä hyvää. Kirjan taustatarina antaisi mahdollisuuden inhorealistiseen mässäilyyn, mutta Ishiguro luottaa lukijan kykyyn poimia vihjeistä oman tulkintansa.

Kirja on jaettu kolmeen osaan, joista ensimmäisessä Kathy palaa nuoruuteensa Hailshamin sisäoppilaitokseen, jossa taiteellisesti lahjakkaat oppilaat viettävät hyvin suojattua elämää ”kasvattajien” ohjaamina, tutustuvat toisiinsa, pohtivat omaan identiteettiinsä liittyviä kysymyksiä ja luovat erilaisia taideteoksia salaperäiselle Madamelle. Toisessa osassa on siirrytty Mökkeihin, joissa elämä on vapaampaa ja aikuisempaa, mutta lähes samalla tavalla ulkopuolista. Mökeissä myös kolmikon ystävyys joutuu koetukselle, ja lopulta he lähtevät kaikki omille teilleen: Tommy ja Ruth ”luovuttajiksi” ja Kathy ”valvojaksi”. Kirjan kolmannessa osassa siirrytään lähemmäksi nykyhetkeä, jolloin kolmikko on jälleen tekemisissä keskenään yrittäessään ratkoa heitä askarruttamaan jääneitä kysymyksiä oman kohtalonsa suhteen.

Ishigurolla on taito kertoa mukaansa imaiseva tarina hyvin hienovaraisesti, jopa viipyilevästi, mutta silti mielenkiinnon säilyttäen. Päällisin puolin kirjan tapahtumat tuntuvat arkipäiväisiltä ja harmittomilta, mutta hiljalleen koko kuvion kauhistuttavuus alkaa paljastua kolmikolle. Kathy, Ruth ja Tommy saavat kuitenkin tukea toisistaan, ja parhaimmillaan kirja kuvaakin kauniisti ja todentuntuisesti kolmikon välistä ystävyyttä vääjäämättömän ja julman tulevaisuuden varjossa.

Ole luonani aina on toisaalta järkyttävä kirja, mutta samalla myös surumielisen kaunis kuvaus ihmisistä, joita ilman yhteiskunta ei voi elää, mutta joiden olemassaolo on liian kiusallinen asia pidettäväksi päivänvalossa. Omalla tavallaan surullisinta kirjassa on se, että nuoret eivät kyseenalaista kohtaloaan, eivätkä kapinoi sitä vastaan. Heidät on toiseutettu yhteiskunnan taholta, eikä edes näille yhteiskunnan vaietuille sankareille parempia elinolosuhteita vaativa Madame voi olla sanavalinnallaan paljastamatta todellista kantaansa kirjan loppupuolella: ”Olentoparat. Toivon että voisin auttaa teitä. Mutta te olette nyt oman onnenne nojassa”.

Teksti ja kuva: Janne Mäki-Turja

Lähteet:

Wilhelmsson, P. (29.12.2005). Minne meidän on määrä mennä. Turun Sanomat. https://www.ts.fi/kulttuuri/1074090874

 

 

Tuulia Matilainen, Hullu koira (Haamu Kustannus, 2015)

139 sivua 

Hullu koira kertoo hengistä, ihmisistä, jotka joskus olivat. Henget ovat takertuneet kuolemansa jälkeen tähän maailmaan syystä tai toisesta, kykenemättöminä siirtymään eteenpäin. Henki ottaa hahmokseen usein oman ihmiskehonsa heijastuman, joskus eläimen. Kertojana on Lena, henkien taluttaja. Taluttaja kutsutaan viestimään hengen kanssa, houkuttelemaan henki kulkemaan ovesta kuolleiden maailmaan. Taluttajalle jokainen kohtaaminen hengen kanssa on omalla tavallaan raskas – tärkeintä on, ettei päästä henkeä liian lähelle omaansa. Tämä on virhe, johon Lena erehtyy.

”Henget pitää poistaa myös mielestään, kun heidät hyvästelee ja saattelee pois. Ihmisen tarinaa ei voi unohtaa vaikka haluaisi, mutta heidän nimensä pitää unohtaa. Nimi on kutsu. Jos nimen pitää mielessään, henki saattaa sittenkin jäädä johonkin välitilaan, ripustautua taluttajaan ja hiipiä takaisin.

Koskaan henkeä ei saa laskea kulkemaan omaan mieleen: Jos henki pääsee mielen huoneisiin, se asettuu taloksi. Kerran asetuttuaan se vie yhä enemmän tilaa, kunnes se asuu siellä pysyvästi. Elävään mieleen juurtunut kuollut tappaa taluttajansa hitaasti sisältä käsin.”

Tapahtumat sijoittuvat Suomeen ja Viroon. Pääosin tarinaa seurataan nykyhetkessä, mutta henkien kautta raotetaan myös Viron historiaa. Majatalo Sibula Villan henki teoksessa perustuu apteekkari Rudolf Matsiniin. Matsin vangittiin vuonna 1941 ja kuljetettiin Leningradin kautta Siperiaan ammuttavaksi.

Hullu koira on psykologinen, nopealukuinen pienoisromaani. Henkimaailman teemasta huolimatta se ei lukeudu kauhuun tai ole lainkaan pelottava lukukokemus. Henkien tarinat ja kohtalot toki ovat karuja ja voivat vetää surumieliseksi, mutta tässä tarinassa kyse on ennemminkin henkien saattamisesta lepoon, rauhaan. Yliluonnollisuuden vivahde tarinassa on hienovarainen ja Matilaisen teksti on miellyttävää lukea. Hullu koira on myös kertomus epätavallisesta rakkaudesta: elävän rakkaus kuolleeseen henkeen.

”Henki on ilmaantunut koirana. Se on epätavallista. Tunnen oloni hiukan epävarmaksi ja levottomaksi, sillä en ole koskaan aiemmin kohda.nnut eläimen hahmoon asettunutta henkeä, vaikka olen niistä kuullut. Tapaamani henget ovat aina olleet ihmisen muodossa. Ihminen tämä Sibula Villankin henki on ollut, mutta jos se haluaa ilmaantua koirana, se kokee hahmon jollain tapaa omakseen.”

Teksti ja kuva Mirka Nevalainen

Lähteet

Kirjasampo. (i.a.). Hullu koira. https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/http%253A%252F%252Fdata.kirjasampo.fi%252FabstractWork_4185948?language=fi

Matilainen, T. (2015). Hullu koira. Haamu Kustannus.

Peltoniemi, M. (11.11.2015). Vanhan apteekin henki synnytti Hullun koiran. Akaan Seutu. https://akaanseutu.fi/2015/11/11/vanhan-apteekin-henki-synnytti-hullun-koiran/

 

Christine Leunens,  Caging Skies (2004)

Aloitan tämän blogin minun lempparini siteerauksesta kirjasta.

’’Lies are like easy friends, there to help you out of troubled waters. Short term. But long term they’re traitors only there to make a wreckage out of your life…’’

Caging Skies on historiallinen romaani, joka sijoittuu toisen maailmansodan aikaan ja maailmansodan loppuaikaan. Kirja kertoo nuoresta pojasta nimeltä Johannes, joka on Hitlerjugendin jäsen. Tarina kertoo Johanneksen näkökulmasta minkälaista toisen maailmansodan aika oli natsisaksassa nuorena teininä. Tarinan aikana Johannes saa selville, että hänen vanhempansa piilottavat juutalaistyttöä nimeltä Elsa heidän talossaan salaseinän takana. Kirja sitten jatkaa tarinaansa kertoakseen Johanneksen sekaisia tunteita Elsaan kohtaan, luonnollisesti aluksi Johannes vihaa ja haluaa vain päästä eroon Elsasta, mutta nämä tunteet muuttuvat tarinan aikana monimutkaisemmaksi.

Johannes kirjan päähenkilönä esittää ja kuvastaa hyvin nuoren pojan näkökulmasta minkälaista oli olla osa natsisaksaa. Ei pelkästään siten, että kirja esittää Johanneksen olevan suorastaan aivopestynä Hitlerin viestiin maailmasta ja juutalaisista, mutta myös mitä siihen aikaan arkipäivä sisälsi ja mitä nuorille opetettiin tähän aikaan.

Vaikka Johannes on kirjan päähenkilö häntä ei silti pidetä sankarina. Johannes omistaa monia piirteitä, mitä päähenkilöltä odottaa, kuten olevan itsenäinen, vahva sekä rohkea, mutta silti häntä pidetään itsepäisenä, ylimielisenä sekä romaani esittää hänen olevan manipuloiva sekä manipuloitu. Toisin sanoen, vaikka Johannes on päähenkilö, häntä silti pidetään ja kohdellaan kuin nuorta lasta, hänellä ei ole vastausta kaikkeen eikä hän aina tee oikeita valintoja, koska hän on vielä tosi nuori. Johanneksen sekavat tunteet tulevat kirjassa esiin Elsan kautta. Osana natsisaksaa Johanneksen pitäisi tietää mitä tehdä, kun se tulee Elsaan, eikä hänen pitäisi epäröidä tai olla tietämättä, kuinka toimia ’’oikein’’ hänen asemassaan, mutta Johannes silti epäröi sekä hänen tunteensa Elsaan muuttuvat, kehittyvät sekä menevät jopa synkkiin alueisiin. Aluksi luonnollisesti Johannes vihaa Elsaa ja haluaa yksinkertaisesti, että hänet poistetaan kuvista, mutta silti kirjan aikana tämä viha muuttuu aikanaan kiinnostukseksi ja jopa omituisesti rakkaudeksi. Sekä viimeiseksi joksikin synkäksi. Kirja käsittelee Johanneksen sekavia tunteita Elsaa kohtaan sekä toisen maailmansodan loppua kohdin ja sodan jälkiseurauksia. Mitä sitten tapahtuu Johanneksen tilanteessa, kun sota on ohi? Entä mitä tapahtuu Elsalle?

Caging Skies käyttää hyödyksi alueita, jotka tekevät historiallisista romaaneista hyviä ja kiinnostavia lukukokemuksia. Vaikka kirja perustuu historiaan, joka on jo meidän takanamme, kirja silti onnistuu kertomaan tarinan aikuistumisesta sekä mitä itsenäisiä päätöksiä joudut tekemään, kun sinua ei enää auteta tai opasteta kuinka toimia seuraavaksi. Joskus sinun pitää tehdä valinta ja sitten elää tämän valinnan kanssa.

Vaikka kaikki eivät ole eläneet Saksassa tai sen naapurimaissa toisen maailmansodan aikana, voivat he silti kuvitella minkälaista olisi ollut elää siellä tähän aikaan ja myös näitä pelkoja, joita olisi tullut. Joista varmasti yleisin pelko olisi auttaa juutalaista tähän aikaan. Miten itse toimisit, kun puhutaan toisesta ihmisestä? Seuraisitko vain sääntöjä ja antaisit toisen ihmisen pois, mutta samalla suojelet itseäsi ja rakkaitasi. Vai auttaisitko? Sen seurauksena et vain laittaisi itseäsi uhriksi tulla tapetuksi, mutta samalla sinun rakkaasi. Tekivätkö Johanneksen vanhemmat oikean valinnan, kun he halusivat vain auttaa toista ihmistä?

Caging Skies käyttää tätä aikakautta kertoakseen tarinan nuoresta pojasta, jonka uskoa kaikkeen, mitä hänelle on opetettu, koetellaan. Teos hyvin kuvastaa ja kertoo tarinansa sellaisesta perspektiivistä, jos kaikki mitä sinulle on opetettu ja kerrottu eivät pidä mitenkään paikkaansa, mutta sinun on pakko uskoa ja seurata tätä uskomusta. Muuten kamalia asioita ei pelkästään tapahdu sinulle, mutta myös kaikille sinun läheisillesi ja rakkaillesi. Tästä kirja kertoo erinomaisesti ja punnitsee kaikkia eettisiä päätöksiä ja ei-eettisiä päätöksiä, joita ei pelkästään Johannes tee, mutta myös hänen vanhempansa.

Toivottavasti kaiken tämän myyntipuheen jälkeen teos herätti mielenkiintoa Johanneksen tarinaan.

Teksti Mikko Mäenpää

Kuva https://images-na.ssl-images-amazon.com/images/S/compressed.photo.goodreads.com/books/1501659434i/25641300.jpg

 

Lähteet

Tieteen termipankki. (21.3.2017). Historiallinen romaani. https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:historiallinen_romaani

Goodreads. (i.a.) Caging Skies. https://www.goodreads.com/book/show/25641300-caging-skies

 Riitta Jalonen Mykistävä kirkkaus (2016)

Miltä sinusta tuntuisi, jos olisit viettänyt vuosikaudet mielisairaalassa väärän diagnoosin takia ja välttynyt täpärästi lobotomialta? Millaista olisi pelätä oman minuutensa katoavan, satojen sähköshokkihoitojen takia? Ainut keino paeta sitä kaikkea, pitää itsensä kasassa ja pelastautua on kirjoittaminen. Entä, jos sekin vietäisiin sinulta? Näin tapahtui oikeasti, uusiseelantilaiselle kirjailijalle Janet Framelle.

Riitta Jalonen on tämän traagisen tositarinan pohjalta luonut koskettavan ja ajatuksia herättävän romaanin. Kirkkaus on fiktiivinen, mutta Framen omaan elämänkertaan ja todellisiin henkilöihin perustuva, historiallinen romaani (Ryynänen, 2016). Kirjallisuuden genreissä se edustaa historiallisen romaanin alalajia, elämänkertaromaania eli biofiktiota (KOTUS, 2021). Biofiktio on juuri nyt Suomessa kovassa nosteessa. Historialliselle romaanille tyypillisiä teemoja esiintyy tässäkin teoksessa kuten esimerkiksi rakkaus, kasvutarina ja yhteiskunnassa esiintyvien ongelmien käsittely.

Jalonen tuo suomalaisten lukijoiden tietoisuuteen maapallon toisessa ääressä eläneen, lopulta varsin kuuluisaksikin tulleen, naisen elämänvaiheet. Romaania voisi pitää jopa eräänlaisena kulttuuritekona, sillä Framen kirjallista tuotantoa ei ole käännetty suomeksi.  Janet Framen elämästä on tehty 90-luvulla elokuva Enkelin kosketus, joka saavutti suuren suosion myös Suomessa (Aleksi, i.a). Minua hämmentää se, että Framen tuotantoa ei ole käännetty suomeksi, vaikka Framen teokset ovat saaneet suuren suosion maailmalla ja hänestä tehty elokuvakin menestyi suomessa hyvin (Janet Frame Literary Trust, i.a). Ainakin minulle Janet Framen elämä olisi jäänyt täysin pimentoon, jollen olisi tähän kirjaan tutustunut.

Tutkimukseni perusteella Kirkkaus on monien eri kirjallisuusbloggaajien ylistämä, mutta silti varsin vähän näkyvyyttä saanut kirja (Liukkonen, 2017, Hietanen, 2017, Tuija, 2016). Edes Runeberg-palkintoehdokkuus ei tuonut tälle kirjalle paljoakaan näkyvyyttä, muuta kuin ehkä paikallisesti (Hämeen sanomat, 2016). Se on sääli, sillä minusta kirja on niin hyvä, että se olisi voinut yltää jopa Finlandia ehdokkaaksi. Miksi vain Finlandia-ehdokkaat ja- voittajat saavat kunnolla näkyvyyttä? Antaako Finlandia-ehdokkuus tai palkinto etuoikeuden olla esillä? Vai ilmestyikö Kirkkaus vain ”liian aikaisin”, sillä biofiktio on juuri nyt todella suosittua. Oliko Kirkkaus siis aikaansa edellä?

Kirkkaus tekee minut hiljaiseksi ja se on harvinaista. Se on koskettava, synkkä ja taitavasti kirjoitettu. Romaanissa ei vellota siinä, kuinka kamalia sähköshokit olivat tai kuinka hirveää oli elää mielisairaalassa parhaimmat elinvuotensa. Se on ennemminkin kertomus järkkyneen mielen mutkista ja koukeroista. Siitä, kuinka ihminen voi olla yhtä aikaa nykyisyydessä ja mennessä. Kaikkialla ja kaikkien kanssa niin elävien kuin kuolleidenkin. Kuulostaa sekavalta, mutta sitä se ei ole. Tarina on luotu niin taitavasti, että ajat ja paikat menevät ikään kuin toistensa läpi tai sulautuvat toisiinsa.

”Ajatukseni tulevat eriskummallisessa järjestyksessä, päättävät itse, miten tulevat ilmi ja milloin. Mutta minun pääni on se, joka humisee. Käteni on se, joka kirjoittaa.” 

Romaanissa aukenee pikkuhiljaa Janet Framen kurja ja ankea lapsuus, jota köyhyys, yksinäisyys sekä kuolema kurittavat. Ihmettelen, että hän ylipäätään selvisi lapsuusajasta hengissä. Hänen mieltään järkyttivät mm. kahden vanhemman sisaruksen kuolema, veljen ”kaatumatauti” ja psykopaattiset teot sekä myös oman äidin kuolema. Viimeinen ”niitti” taisi olla rakkaus, joka ei koskaan saanut vastakaikua. Ilman sitä, ei tehnyt mieli elää. Hänellä diagnosoitiin skitsofrenia, jonka takia hänet passitettiin vuosikausiksi mielisairaalaan. Diagnoosi ei kuitenkaan ollut oikea ja se peruttiin aikuisiällä. Mielisairaalassa hän kuitenkin eli parhaimmat nuoruutensa vuodet. Hän sai satoja sähköshokkeja, mikä oli tyypillinen hoitomuoto tuohon aikaan (Herva, 2013). Häpeä, nöyryyttäminen ja vähättely olivat sairaalassa jokapäiväistä elämää. Mielisairaisiin suhtauduttiin siihen aikaan todella ennakkoluuloisesti ja alentuvasti. Sitkeästi jatketut sähköshokkihoidot eivät tuottaneet kuitenkaan haluttua tulosta, vaan päätös lobotomiasta oli jo tehty. Frame säästyi siltä todella täpärästi. Kiitos kuuluu hänen lahjakkuudelleen, herkkyydelleen ja erityislaatuisuudelleen, jonka oikeat ihmiset huomasivat.

Kirjoittaminen oli Framelle se kantava voima, joka sai hänet lopulta jaksamaan. Ajatukset saivat eräänlaisen selkeyden kirjoittamisen avulla. Kirjoittamalla hän siis piti mielensä kirkkaana, siitä kirjan nimikin ehkä tulee. Kirkkaus. Kirjoittaminen on se, joka hänet myös lopulta pelasti, kirjaimellisesti. Olen itsekin nuoruudessa purkanut omia ajatuksiani juuri kirjoittamalla. Ehkä siksi tämä kirja kosketti erityisesti, sillä pystyn samaistumaan sellaiseen kirjoittamisen pakkoon tai vimmaan ja siihen, millaisen helpotuksen se voikaan mukanaan tuoda.

Haluan nostaa vielä esiin, mielestäni kirjan hienoimman hetken. Sen, jossa kirjan käänne tapahtuu. Janet Frame tapaa lääkärin, jolta hän saa neuvoja, joita meidän jokaisen olisi hyvä noudattaa ja miettiä. Erilaisuuden hyväksyminen toisessa ja etenkin itsessä.

”Sinulta puuttuu suojaava iho. Ei sinun tarvitse elää niin kuin muut käskevät, eikä selittää kenellekään itseäsi. Elä omaa elämääsi, siihen sinulla on oikeus. Eikä sinun tarvitse puolustaa itseäsi valheitten avulla.”

”Ja jos et tahdo, ei sinun tarvitse pakosta seurustella ihmisten kanssa. Voit aivan hyvin olla yksin niin paljon kuin haluat.”

Teksti ja kuva Hannele Hietala

 
Lähteet

Aleksi, V. (i.a). Enkelin kosketus. DVD- opas. https://www.dvdopas.fi/index.php?udpview=showreview&rid=27542478025519bf156.92314504&lang=fi

Herva, R. (2013). Duodesim. https://www.duodecimlehti.fi/duo11117

Hietanen, K. (19.3.2017). Riitta Jalonen: Kirkkaus. Kirsin kirjanurkka. http://www.kirsinkirjanurkka.fi/2017/03/riitta-jalonen-kirkkaus.html

Hämeen sanomat. (8.12.2016). Riitta Jalosen Kirkkaus Runebergin kirjallisuuspalkintoehdokkaana. https://www.hameensanomat.fi/paikalliset/5197291

Janet Frame Literary Trust. (i.a). Janet Frame. https://janetframe.org.nz/

Jalonen, R. (2016). Kirkkaus. Tammi.

Kotimaisen kielen keskus (KOTUS). (1.10.2021). Kuukauden sana syyskuussa 2021 on biofiktio. https://www.kotus.fi/nyt/kuukauden_sana/kuukauden_sanat_2021/kuukauden_sana_syyskuussa_2021_on_biofiktio.36849.news

Liukkonen, T. (13.1.2017). Kirjoittaa olla olemassa. Liukkonen: Kirjat! ja elämä! https://www.liukkonen.fi/kirjoittaa-olla-olemassa/

Ryynänen, U. (17.8.2016). Sielunsisar toisesta ajasta ja paikasta. Hämeen sanomat. https://www.hameensanomat.fi/paikalliset/5192909

Tuija. (2016). Riitta Jalonen: Kirkkaus. Kirjavinkit. https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/kirkkaus/

 

Tuomas Kyrö: Kerjäläinen ja jänis (2011)

”Sisin ei ole vitsi vaan suru”

”He saivat citykaneista viisi euroa kappaleelta, eläintarha osti pitkäkorvia tiikereiden ruuaksi. Vatanescu tunsi pienen eläimen sydämen sykkivän omaa sydäntään vasten ja nyökkäsi. Minä näin sen. Se meni tuonne. Aseman suuntaan. Äkkiä perään. Menkää, menkää, muuten karkaa. Kun lynkkaajat katosivat näkyvistä, Vatanescu katsoi takkinsa suojissa luimistelevaa jänistä. Raukka, väsynyt ja armoa anova katse. Älä minua pelkää, minä olen Vatanescu. Samanarvoinen. Tiikereiden ruokaa.”

Otsikko on lainaus kirjasta ja kuvaa hyvin koko tarinan ideaa. Huolimatta siitä, että kirjassa on paljon huumoria, tunnelma on alusta loppuun surumielinen, haikea. Kansikuvassa on maailmapyörä, jonka vaunussa mies istuu kanin kanssa ja sanoo tälle: ”elämä on satu”. Ja sadulta teos vaikuttaakin. Se on epärealistinen, vaikka siinä myös paljon realistista. Kirjassa on todellisia paikkoja ja puhutaan välillä todellisista henkilöistä, kuten vaikka Risto Jarvasta.  

Symboloiko kani jotain? Alussa Vatanescu pelastaa kanin ja se seuraa häntä kaikkialle, nukkuu hänen takkinsa sisällä. Vatanescu kaipaa perhettään ja kanista tulee hänelle tärkeä, lähes elintärkeä. Hän sanoo kuolevansa, jos kani kuolee. Hän suojelee kania. Kania ihaillaan, sitä halutaan silittää ja hoitaa. Lopussa Vatanescu ja kani eroavat, sillä Vatanescun lapsi on allerginen eläimille ja kani on allerginen pienille lapsille.

Tarina etenee nopeasti. Lyhyesti Kerjäläinen ja jänis kertoo romanialaisesta Vatanescusta, joka tulee Suomeen kerjäämään, sillä hän haluaa ostaa pojalleen nappulakengät. Ne Vatanescu pitää mielessään, kun eteen tulee haasteita. Nappulakengistä puhutaan koko tarinan ajan. Kerran Vatanescua vastaan tulee joukko kania jahtaavia nuoria poikia. Kanit ovat tuholaisia, joiden nappaamisesta saa palkkion. Vatanescu pelastaa kanin ja huijaa poikia juoksemaan muualle kanin perään. Vatanescun ja kanin Ystävyys alkaa. Ja yhteinen matka ympäri Suomea. Juoni ei ole kovin selkeä. Ennemmin keskitytään hetken tiettyyn tapahtumaan ja sitten toiseen. Kerjäläinen ja jänis julkaistiin vuonna 2011. Se on satiiri yhteiskunnasta ja se kertoo yhteiskunnan epäkohdista ja epätasa-arvosta. Teos puhuu huumorin keinoin asioista, joita ei uskalleta muuten sanoa. Huumori on voimakas keino vaikuttaa ajatuksiin. Ensin naurattaa. Sitten ymmärtää, että tässä on ongelma.

Kirjassa on taiteellisia elementtejä, mistä pidän. Siinä on esimerkiksi paljon sivuhahmoja, joiden tarinoita kerrotaan erillään päähenkilöstä ja tarinan juonesta. Tämä on myös kiinnostavaa. Nämä henkilöt kuitenkin kytkeytyvät päähenkilön tarinaan ja heistä tulee päähenkilölle enemmän tai vähemmän tärkeitä. Toinen taiteellinen piirre on päähenkilön puheenvuorot, jotka on kirjoitettu kursivoidulla tekstillä. En ollut aina varma puhuiko hän todella vai ainoastaan ajatteli mitä sanoisi.

Satiiri on tyylikeino, jonka tarkoituksena on kritisoida kohdetta kärjistysten ja huumorin avulla (Sisältösekaannuksen selviytymisopas i.a.). Satiiri paljastaa huumorin avulla yhteiskunnan heikkouksia ja paheita. Satiirissa huumorin tarkoituksena on tarjota lukijalle ajateltavaa, ei loukata. Kerjäläinen ja jänis on tämän määritelmän mukaan melko tyypillinen satiiri. Siinä tehdään yleistyksiä ja liioitellaan. Näillä keinoilla käsitellään muun muassa suomalaista kulttuuria ja suomalaisia perheitä. Kirjallisuudessa satiiri on yleensä johonkin ajankohtaiseen kysymykseen nopeasti reagoivaa (Tieteen termipankki i.a.). Satiiri on aikalaisille kirjoitettua, mutta parhaat satiirit tehoavat vielä vuosisatojenkin päästä. Tämä pätee Kerjäläiseen ja jänikseen. Teos on yli kymmenen vuotta vanha, mutta kuva, jonka se maailmasta antaa, ei ole paljon muuttunut. Myös teoksen sanoma on aina ajankohtainen: ystävyys ja unelmat ovat kantavia voimavaroja.

Voisin suositella tätä kirjaa ihan kelle vaan. Se sopii luettavaksi ajatuksella, keskittyen ja analysoiden tai sitten kevyesti pelkästään viihdykkeenä. Kirjan luvut ovat lyhyitä, mikä tekee lukemisesta kevyempää ja houkuttelee lukemaan vielä yhden luvun. Ja vielä yhden. Tämä ja nopeasti etenevä juoni voivat sopia kärsimättömille lukijoille. Välillä tarina tuntuu päättömältä. Välillä lauseet naurattavat. Välillä ne sykähdyttävät, sillä ne osuvat jonkin ytimeen. Lopussa itkin, sillä tunne oli niin käsinkosketeltava. ”Sisin ei ole vitsi vaan suru.”

”Kerjäläinen ja jänis on ääneennaurattavan hauska ja hiljaiseksi vetävän viisas romaani. Se on romaani ihmisyydestä. Ja kaniudesta.”

-      Teksti ja kuva Henna Mäkinen

Lähteet

Sisältösekaannuksen selviytymisopas (i.a.). Satiiri – pilasisällöt sekoittuvat oikeisiin uutisiin. https://sisaltosekaannus.fi/sisaltosekaannuksen-selviytymisopas/satiiri-kritisoi-huumorin-keinoin/

Tieteen termipankki. (i.a.). Satiiri. https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:satiiri

 

Marisha Rasi-Koskinen, Pudonneet (2022)

Turnaround on tavallinen katu, jossa asuu tavallisia ihmisiä. Mutta ovatko siellä tapahtuvat asiat yhtä tavallisia vai eivät? Pudonneet seuraa kolmea nuorta, jotka yrittävät selviytyä päivä kerrallaan. Elias rakastaa roolipelejä, ja saapuu Turnaroundille perittyään biologisen isänsä talon sieltä, ja Ian puolestaan tekee musiikkia nauhoittamalla satunnaisia ääniä. Teoksen kolmannen päähenkilön, K:n, motiivit ovat epäselvät, ja häntä pidetään arvoituksellisena.

Vähemmistöt on huomioitu teoksessa hyvin. Eliaksen on adoptoinut kaksi isää, jotka ovat hyvin huolehtivaisia, ja välittävät Eliaksesta kovasti. Ian puolestaan istuu pyörätuolissa, ja joutuu nuoresta iästään huolimatta pärjäämään yksin. Myös yksinäisyyttä käsitellään hieman. Vaikka nämä eivät ole teoksen juonen kannalta keskeisimpiä asioita, on niiden kuvailuun silti panostettu.

Teoksessa on mielenkiintoista se, että sen genre paljastuu vasta noin puolivälissä kirjaa. Sitä ennen se on kuin mikä tahansa nuortenkirja, jossa seurataan nuorten kipuiluja. Teosta on myös vaikea käsitellä genrensä edustajana, siis scifi-kirjallisuutena, paljastamatta oleellisia asioita sen juonesta. Näiden asioiden takia sitä voidaan pitää myös rajatapauksena. Toisaalta teoksen käännekohdassa paljastuva yksityiskohta on hyvin tyypillinen piirre scifi-kirjallisuudessa.

Rasi-Koskisen tyyli luoda teoksen juoni on mielenkiintoinen ja erikoinen. Lukija luulee tietävänsä tarinan asetelman jo sen alkupuolella, mutta pienet yksityiskohdat alkavat tarinan edetessä luoda hämmennystä. Sen jälkeen ei oikein tiedä, mistä tarinassa on todella kyse, ja tekee mieli antaa kirjan viedä mukanaan. Rasi-Koskiselta on ilmestynyt vuonna 2019 hänen ensimmäinen nuorten romaaninsa Auringon pimeä puoli, joka voitti lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon (WSOY, i.a.). Siinä tulee myös esiin kirjailijan omaperäinen kirjoitustyyli, mutta Pudonneet kannattaa lukea ensin, jos haluaa lukea molemmat Rasi-Koskisen kirjoittamat nuorten kirjat.

Teksti ja kuva Milla Kivisaari

Lähde 

WSOY. (i.a.). Marisha Rasi-Koskinen. https://www.wsoy.fi/kirjailija/marisha-rasi-koskinen

 

Debbie Macomber, Karpaloniementie 44 

(suom. 2011, uusi painos 2022)

Rakkautta ja lämpöä pikku kaupungissa

Haluaisitko lukea monen ihmisen tarinaa yksissä kansissa? Se onnistuu, lukemalla Debbie Macomberin kirja Karpaloniementie 44. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Yhdysvaltoihin pieneen kaupunkiin nimeltä Cendar Cove. Teos kuuluu kirjasarjaan (Cendar Cove), mutta minusta osat voi lukea nurin kurisessa järjestyksessä. Suht hyvin pääsee sisälle henkilöhahmoihin, koska kirjasta löytyy henkilöhahmojen listaus kirjan alusta.

Kirjan tapahtumat lähtevät siitä, että Bob ja Peggy Beldon ovat toipumassa heidän majatalossaan tapahtuneesta epäilyttävästä kuolemantapauksesta. Kuollut henkilö osoittautui Bobin asetoveriksi Vietnamin sodan ajalta. Bobin kuolleen asetoverin arka tytär Hannah muuttaa asumaan heidän luokseen majataloon. Kaupungin yksityisetsivä Roy ryhtyy selvittämään Hannahin isän kuolemaa. Lisää jännitystä tuo, se että Roy saa salaperäisiä uhkausviestejä: ”Menneisyydelle on tapana tavoittaa nykyisyys”.

Turtola (2019) kirjoittaa, että romantiikka on tarinoiden henkilöhahmojen elämässä vain yksi osa-alue. Monissa rakkausromaaneissa on nykyään mukana esimerkiksi yhteiskunnallisia ja inhimillisiä ilmiöitä (Turtola, 2019). Vaikka teoksessa etsitään rakkautta sekä ylläpidetään rakkaussuhteita jännityksen lomassa, kirjassa on sen lisäksi inhimillisiä ilmiöitä, esimerkiksi onko kirjan yksi hahmoista valmis tulemaan uudemman kerran isäksi? Voiko keskenmenosta selviytyä? Tai välttyykö yksi hahmoista joutumasta vankilaan? Nämä kaikki selviää teille, jos luette tämän teoksen.

“Olivia ja Jack eivät uskoneet vankilatuomion olevan kovin todennäköinen, mutta Charlotte oli kuullut huhuja tuomari Robsonista. Tämä noudatti lainkirjainta tiukemmin kuin Olivia ja teki mielellään roistoista varoittavia esimerkkejä.”

Tämä kirja ansaitsee tulla luetuksi, koska kirja oli hyvin mukaansa tempaava ja lyhyet luvut nopeuttivat kirjan lukua. Minusta tämä teos tai ylipäätään tämä kirjasarja ei ole kovin tunnettu, mutta sarja ansaitsisi saada enemmän huomiota. Tarkennuksena tähän en muita kirjoja kyseiseltä kirjailijalta lukenut. Kirja sopii sinulle, jos pidät romantiikasta, jossa on jännitystä mukana. Vaikka teosta ei olla luokiteltu romanttiseksi jännityskirjallisuudeksi. Minusta teos voisi olla hyvin romanttista jännityskirjallisuutta, koska siitä löytyy siihen alagenreen liittyviä elementtejä esimerkiksi romantiikkaa, kuolema, uhkauksia sekä jännittynyttä tunnelmaa jne. Jos kiinnostuitte lukemaan kirjan ja haluaisitte lukea lisää heistä, teidän onneksenne sille on olemassa jatkoa. Henkilöhahmojen tarina jatkuu teoksessa Satamakatu 50. Itse aion lukea tuon kyseisen teoksen.

Teksti ja kuva Elina Pöyhönen

 

Lähde

Turtola, K. (1.5.2019). Romanttinen kirja muuttuu: ennen päähenkilö oli neitseellinen nuori nainen, nyt naiset menestyvät ja mies tulee plussana kaiken päälle. Yle.fi https://yle.fi/a/3-10746824

Grady Hendrix, Horrorstör (2014)

Tervetuloa Orskiin! 

Oletko koskaan astunut huonekaluliikkeeseen etsiäksesi kotiisi huonekaluja, mutta ulostietä labyrintistä ei ole. Kaikki mallihuoneet alkavat näyttää samalta. Kävelinkö jo tuon makuuhuoneen ohitse? Kenen lapsi huutaa käytävän päässä? Pysähdyt syömään kahvilaan, mutta istumassa pöydässä on epämääräinen läntti keskellä pöytää ja alipalkatut työntekijät eivät jaksa auttaa ja haluavat vain itsekin pois sokkeloisesta labyrintistä, johon ovat jääneet jumiin. Grady Hendrixsin Horrorstörin napatessasi käsiisi pääset kokemaan huonekaluliikkeen kauhut omasta kodistasi. 

Kirjan päähenkilö Amy on Orskin työntekijä, joka on halpa kopio Ikeasta. Huonekaluliike on joutunut ilkivallan kohteeksi öisin ja Amyn pomo Basil pyytää Amya ja toista työntekijää hänen kanssaan yövuoroon selvittääkseen, kuka aiheuttaa ongelmia. Amy tarvitsee kipeästi rahaa, joten hän suostuu viettämään yön Orskissa. Mitä liikkeen työntekijät löytävät kaupasta on paljon synkempää kuin he odottivat, eivätkä kaikki selviä yön ylitse.

Baileyn (1999, s. 130–132) mukaan kummitustalot (haunted house) kauhukirjallisuudessa ovat löytäneet juurensa goottilaisesta kauhusta. Kummitustalo-alagenressä kummittelu ja yliluonnolliset tapahtumat keskittyvät tietyn rakennuksen sisälle, eli kummitustaloon. Hendrixin teoksessa esiintyy tyypillisiä piirteitä paranormaalista kauhusta sekä kummitustalosta, mutta hän on uudistanut tapahtumien sijainnin huonekaluliikkeeseen sekä modernisoinut ja nykyaikaistanut genreä. Tyypillisesti kummitustalo-genressä hahmot selvittävät samalla, mikä kummittelee rakennuksessa ja samalla tavalla Horrorstörin kirjan henkilöille selviää Orskin sijaitsevan vanhan vankilan päällä, jossa vanginvartijat kohtelivat vankeja huonosti. Hendrix on onnistunut yhdistämään taitavasti genren tyypillisiä piirteitä, mutta samalla myös uudistanut kummitustaloideaa näkökulmalla, joka on hyvin huumorinen.

Grady Hendrixin Horrorstör yhdistää erinomaisesti kauhun tunnelmaa sekä huumoria. Kirjassa esiintyy paljon satiiria ja huumoria, joka käsittelee mm. amerikkalaista kulutuskulttuuria sekä isojen yritysten asenteita työntekijöitään kohtaan. Teos on selvä parodia Ikea-liikkeestä ja heti alkuun kiinnitin huomiota kirjan ulkoasuun. Kirja muistuttaa malliltaan Ikea-luetteloa, se on samankokoinen ja -mallinen. Kirjasta löytyy kuvitteellinen kartta myymälästä, sekä kappaleiden välillä on mainoksia huonekaluista. Huonekalujen mainoksista tulee kirjan edetessä myös uhkaavampia ja synkempiä. Alussa mainoksissa esiintyvät huonekalut ovat normaaleja pöytiä ja hyllyjä, mutta loppua kohti mainostetaan kidutuslaitteiksi peitettyjä huonekaluja yhä iloisella tavalla. Kirjan alkuosa on kevytmielinen ja huumorinen tarina huonekalukaupan kauhuista ja hahmoista, jotka ovat joutuneet oravanpyörään jumiin. Toinen osa muuttuu veriseksi, kun pahuus ilmenee. Lähde kirjan matkassa tekemään omat huonekaluostoksesi Orskissa ja ehkä pääset labyrintistä pois elävänä.

Teksti ja kuva Karoliina Huuskonen

Lähteet

Bailey, D. (1999). American Nightmares: The Haunted House Formula in American Popular Fiction. University of Wisconsin Press.

 

Piia Leino, Aarteidesi aikakirjat (2022) 

Miltä se oikein tuntuisi, jos olisi mahdollista matkustaa toisen ihmisen pään sisälle, hänen henkilökohtaisiin muistoihinsa? Tällaista matkailua Piia Leinon Aarteidesi aikakirjat -teoksen päähenkilö päättää kokeilla. Teoksen tapahtumat sijoittuvat 100 vuoden päähän tulevaisuuteen, 2120-luvulle. Menneisyydessä, 2020-luvulla, varakkaat ihmiset ovat jäädyttäneet kehonsa odottamaan aikaa, jolloin teknologia on kehittynyt niin pitkälle, että heidät voidaan herättää henkiin. Näin he voivat pidentää elämänsä elinkaarta huomattavasti. Vielä 2120-luvulla kokonaisen henkilön herättäminen henkiin ei onnistu, mutta kryoniikka-yritys on tehnyt syväjäädytettyjen ihmisten muistoissa seikkailemisesta bisnestä ja viihdettä.

Kirjan päähenkilönä on yksin asuva Oula. Hän asuu kevytyhteisössä, jossa omaisuuden määrä on rajallinen, ja kaikkien asunnot identtisiä. Oulan haaveena on muuttaa ylelliseen Pandoran syväyhteisöön, jonka etuja ovat puhtaampi ilmakehä, lukuisat vapaa-ajan aktiviteetit ja rennon sosiaalinen elämäntyyli. Unelmansa toteuttamiseen hän tarvitsisi kuitenkin lisätuloja, ja päättää hankkia niitä kokeilemalla mielikonetta. Hän aloittaa seikkailun 100 vuotta sitten kuolleen miljonäärin, Raphael Elon, muistoissa. Mielikoneen käyttö on kallista, mutta Oulaa houkuttelee rikkaan Raphaelin piilottama aarre, jonka tulisi olla jossain Oulan kotikaupungin seuduilla. Muistoja louhiessaan Oula tutustuu Raphaeliin ihmisenä ja hänen läheisiinsä. Lopulta hän kaipaa jatkuvasti takaisin Raphaelin jännittävään maailmaan, jossa muistot ovat täynnä tunteita, joita Oulan yksinkertaisesta elämästä puuttuu.

Välillä kirjan teemoissa hypätään suoraan syvään päätyyn, ja teksti nostattaa lukijan mieleen syvällisiä kysymyksiä. Mistä hyvä elämä koostuu? Mitä kuoleman jälkeen tapahtuu? Miltä oma elämäni ja muistoni näyttäisivät, jos joku päättäisi niitä louhia? Onko omissa muistoissa päämäärättömästi seilaaminen kuolemaakin kauheampaa?

Olisin ehkä toivonut tällaista syvällisyyttä lisääkin, koska se oli mielestäni kirjan parasta antia. Vaikka kirja on muun tieteiskirjallisuuden joukossa suhteellisen lyhyt teos (268 sivua), on sen sivuille mahdutettu huiman paljon erilaisia mielenkiintoisia mutta osittain myös hauskoja ajatuksia siitä, minkälainen tulevaisuus saattaisi olla.  Erilaiset mielikuvitukselliset keksinnöt (ruokatulostimet, väriä vaihtavat vaatteet, robottitarjoilijat) loivat maailmasta melko futuristisen mielikuvan. Joka tapauksessa pidin kirjan näkemystä tulevaisuudesta mielenkiintoisena.

Kiinnostavaa oli myös se, miten tulevaisuuden ihmiset näkevät 2020-luvun ihmiset. 2020-luvulle matkustaessaan Oula kummastelee mm. kulutuskulttuuria, vaatteiden huonoa laatua, ja kännykän tuijottamista. Kuvitteellisessa tulevaisuudessa monia asia on muuttunut: ihmiset pyrkivät kestävään elämäntyyliin, eivät syö lihaa, ja arvostavat omaa aikaa kiireisen työkulttuurin sijaan. Teknologia on ihmisen apuna joka puolella, niin hyvässä kuin pahassa.  Ihmiskunta on onnistunut selättämään ilmastonmuutoksen ja suurkulutuksen aiheuttamat ongelmat. Meret on tehopuhdistettu muovista, ja kuluttamiselle on asetettu tiukkoja rajoituksia.

Tieteiskirjallisuus / science fiction on kaunokirjallisuuden genre, joka pohjautuu tieteen ja tekniikan todellisiin tai kuviteltuihin saavutuksiin, ja kuvaa usein vaihtoehtoisia, potentiaalisia maailmoja (Tieteen termipankki, 2016). Scifi-romaanit voivat sisältää seikkailullisten piirteiden lisäksi esim. ihmisluonnon ja yhteiskunnan kritiikkiä. Sanoisin, että Aarteidesi aikakirjat osuu tähän määritelmään juuri sopivasti, ja sitä voisi mielestäni kutsua tieteiskirjallisuuden genreen kuuluvaksi teokseksi. Omasta kokemuksestani scifi-kirjallisuuden maailmat ovat useimmiten dystopian puolelle kallistuvia, kun taas tämän teoksen maailma on enemmän utopia, vaikka toki siitäkin varjopuolensa löytyy. Lisäksi kirja erottuu sillä, että siinä keskitytään maailman ja keksintöjen kuvailemisen sijaan enemmän henkilöiden ajatuksiin, havaintoihin ja kokemuksiin.

Mielestäni kirja parani loppua kohden, kun Oulan matka Raphaelin muistoissa sai yllättävän ja jännittävän käänteen. Kirja käsittelee monia kiinnostavia teemoja, mutta Oulan maailmaa ja persoonallisuutta olisi mielestäni voitu kuvailla hieman enemmän, ja toisaalta pieni ripaus lisää jännitystä ei olisi myöskään haitannut. Suosittelisin kirjaa kaikille, jotka pitävät scifistä, ja jotka haluavat lukea jotain helppolukuista, mutta ajatuksia herättävää.

Teksti ja kuva Iida Korkiakoski

 

Lähteet

Leino, P. (2022). Aarteidesi aikakirjat. S&S.

Tieteen termipankki. (15.2.2016). Tieteiskirjallisuus. https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:tieteiskirjallisuus

 

 

Michael Crichton: Dinosauruspuisto (1990)

Aurinkomatka Karibialle hirmuliskojen keskelle

Miltä tuntuisi katsella tyrannosaurusta suoraan silmiin tai nähdä triceratopsin yli metrin pituiset sarvet ilmestyvän nurkan takaa? Dinosauruspuisto antaa näihin vastauksen. Maailmassa, jossa geeniteknologia on kehittynyt valtavaa vauhtia ja missä mitään sääntöjä tätä uutta teknologiaa varten ei ole vielä säädetty, on yksi rikas amerikkalainen, John Hammond, päättänyt herättää menneisyyden eloon. Kaikki ei kumminkaan mene saarella suunnitelmien mukaan ja menneisyys ja nykyaika ottavat yhteen. Kirjassa seurataan Alan Grantin, Ellie Sattlerin ja muiden selviytymistä dinosauruspuistossa. ”Mutta elämä löytää tien.” -Ian Malcolm

Moni on varmasti nähnyt yhdeksänkymmentä luvun hittileffan Jurassic Parkin. Huvipuisto, missä menneisyydestä tuodut dinosaurukset ovat puiston vetonaula. Harvempi kumminkaan tietää sen perustuvan saman nimiseen kirjaan ja vielä harvempi on lukenut tämän kirjan. Elokuva on lähes syrjäyttänyt alkuperäisen teoksen ja siksi suosittelisinkin kaikkia, ketä aihe kiinnostaa, lukemaan kirjan.

Kirja pyrkii olemaan hyvin tarkka dinosaurusten kuvailussaan ja onnistuukin siinä. Crichton kiittääkin lopussa monia paleontologeja keiden töitä hän on käyttänyt apunaan kirjaa kirjoittaessaan. Tiede kehittyy ja oma tietämyksemme on myös kehittynyt. Kirjan dinoja ei pidä tarkastella nykypäivän standardien mukaan, vaan 1990 luvun läpi. Kumminkin suurin virhe minkä kirja tekee, on velociraptorit. Ne eivät ole oikeasti ihmisen kokoisia ja satoja kiloja painavia kuten kirjassa, vaan pieniä, noin 45 kg painavia, polvenkorkuisia vipeltäjiä (britannica, 2022). Kirja ja elokuva ovat kumminkin jättänyt psyykeemme pysyvän kuvan isosta velociraptorista. Crichton on ovelasti kirjoittanut itselleen porsaanreiän dinojen tarkkuudelle ja epätarkkuudelle. Dinosaurukset ovat ihmisen luomia ja siispä niissä voi olla virheitä. 

Tieteiskirjoissa on tyypillisesti jokin tekniikan saavutus isossa osassa, minkä ympärille juoni rakentuu. Mukana voi olla myös kritiikkiä tätä saavutusta kohtaan. (Kirjasampo, i.a.). Dinosauruspuisto onkin tyypillinen genrensä edustaja näiltä osin ja tarjoaa vaihtoehtoisen todellisuuden omamme rinnalle. Kirjassa geeniteknologian kritiikki on iso vastapaino scifille. Yksi hahmoista, Ian Malcolm, on käytännössä ääni tälle kritiikille. Voiko ihminen tuoda sukupuuttoon kuollutta eläintä takaisin luontoon ja mitkä ovat sen seuraamukset? Voidaanko teknologialla valvoa ja hallita kaikkea vai löytääkö elämä niin sanotusti tien? Kirja tulee mielestäni siihen tulokseen, että ihminen ei voi leikkiä jumalaa. Ja jos ihminen kumminkin sitä yrittää, asiat eivät koskaan tule menemään siten, miten on kuviteltu.

Mikä on tieteen tarkoitus? Kirjassa kaiken takana oli ihmisen ahneus. Kannattaako tiedettä tehdä myöskään vain tieteen vuoksi? Tiede on myös auttanut ihmisiä, joten ei kaikkea kehitystä voi heittää roskiin. Eikä kirja sitä ehdotakaan, mutta kysyy mielestäni kysymyksen: nyky-yhteiskunta on hyvin tieteellinen. Tiede on melkein korvannut uskonnon. Tiede ei kumminkaan anna ohjeita, miten toimia, se ei kerro, mikä on moraalisesti tai eettisesti oikein. Tätä voi sitten jokainen itse miettiä. Yhtyykö Malcolmin kritiikkiin vaiko sivuuttaa sen kuten Hammond.

Kirja oli todella mielenkiintoinen ja nautin sen lukemisesta. Kova scifi, dinosaurukset ja filosofia olivat kirjassa päällimmäisinä teemoina. Jännitys ja hahmot seurasivat sitten perässä. Eli jännittävä scifi seikkailu Costa Rican saarella. Ihmissuhteita ja tunteita pitää etsiä muualta. Kirja myös herätti ajatuksia nykyisistä eläintarhoista. Onko oikein pitää villieläimiä lukittuna meidän omaksi huviksemme?

Teksti ja kuva Leevi Hämäläinen

Lähteet

Britannica. (12.22.2022). Velociraptor. https://www.britannica.com/animal/Velociraptor

Kirjasampo. (i.a.). Tieteiskirjallisuus. https://www.kirjasampo.fi/fi/genre/tieteiskirjallisuus

 Naomi Alderman, The Power (2016)

Valtakamppailu uudesta tulevaisuudesta

Se alkaa tytöistä. Tytöt ympäri maailmaa saavat huomata omaavansa uudenlaisen voiman. He pystyvät antamaan käsillään sähköiskuja, aiheuttamaan tuskallista kipua ja pahimmillaan jopa kuoleman. Miehet sitä vastoin joutuvat toteamaan, että heidän vaalimansa valta on karkaamassa heidän käsistään. Naisten hetki on käsillä, mutta mihin se johtaa.

Voimasuhteiden muuttuminen patriarkaalisesta matriarkaaliseksi on suuressa roolissa Naomi Alderman dystooppisessa tieteistrillerissä The Power (2016). Kirjan voi löytää myös suomeksi Gummeruksen kustantamana ja Marianna Kurton suomentamana nimellä Voima (2019). Kirja löytyi minun kirjahyllystäni englanninkielisenä, joten päädyin lukemaan sen alkuperäisellä kielellä.

Kirjassa seurataan trillerimäisen tiheään tapaan useasta näkökulmasta yhteiskunnan vaiheita aina voimien esiintulosta väistämättömältä tuntuvaan katastrofiin saakka. Tutustumme lähemmin Roxyyn nuoreen lontoolaisen mafiapomon tyttäreen, joka kirjan alussa joutuu näkemään äitinsä murhan. Allieen, josta voimiensa avulla tulee ihmeitä toteuttava ”Mother Eve”. Margot taas on amerikkalainen poliitikko, josta tulee suuri tyttöjen voimien hyödyntämisen puolestapuhuja. Tunde sitä vastoin on tukalassa asemassa, hän on miestoimittaja, joka matkaa pitkin maailmaa voiman heräämisen seurauksia ikuistaen.

” She thinks, as she drops down the trellis and crosses the back lawn, that maybe she should have tried to filch a knife from the kitchen before she left. But then she remembers – and the thought makes her laugh – that aside from cutting her dinner she really has no need for a knife, no need at all.“

Tieteiskirjallisuus on kautta aikojen nähty hyvin miesvaltaisena ja miesnäkökulmasta kirjoitettuna genrenä. Scifi on koettu myös ajoittain naisvihamielisenä, koska heidät kovin usein esitettiin tietyn kaavan mukaan ei niin edustavassa valossa. 1960-luvulla feministinen scifi ja sen pioneerit astuivat politisoimaan kirjallisuuskenttää. (Soikkeli, 2015, s. 102─103.) Voima on kuitenkin ennen kaikkea feminististä tieteiskirjallisuutta ja ehkä tarkemmin spekulatiivista fiktiota.

Mitä sitten viime vuosikymmenien aikana suosioon noussut feministinen scifi on? Feministinen tieteiskirjallisuus on spekulatiivinen genre, joka käsittelee mielikuvituksellisesti feminismille tärkeitä asioita ja ilmentää niitä kirjallisin keinoin. Se paljastaa patriarkaalisen yhteiskunnan epäkohtia ja mekanismeja sen ylläpitämiseen. Se tuo samalla esiin myös naisten syrjintää. Feministiset tieteiskirjailijat voivat käyttää dystopiaa käydessään eräänlaista vuoropuhelua feministisen filosofian kanssa, ja samalla he kommentoivat naisten tilannetta nyky-yhteiskunnassa. (Gilarek, 2015 s. 34.) Kirjassa ei siis tapahdu miehille mitään sellaista mitä ei naisille tässä yhteiskunnassa tälläkin hetkellä tapahdu. Harvemmin kuitenkaan feministisessä spekulatiivisessa fiktiossakaan valtasuhteita käännetään näin radikaalisti päälaelleen. The Power nousikin otsikoihin juuri tämän radikaalin maailman takia ilmestyessään vuonna 2016. Kirja on kiinnostava myös siksi, koska se ei ala dystooppisesti vaan tulee vähitellen selväksi, että näin tulee käymään. 

Voimaan kannattaa tarttua jokaisen tieteiskirjallisuuden ja erityisesti dystopiakirjallisuuden fanin. Se herättää lukijassa paljon erilaisia tunteita aina ihmetyksestä raivoon ja jotkin kirjan kohdat saivat minut harkitsemaan myös lukemisen lopettamista. Kirjalla on kuitenkin myös sanoma ja se saakin lukijan miettimään – miksi ihmiset käyttävät aina valtaa väärin? Kirjasta on tehty myös TV-sarja, jota voi katsoa Amazon Primeltä maaliskuusta 2023 alkaen. Voisi olla mielenkiintoista nähdä kuinka kirjan maailma on saatu visualisoitua.

Teksti ja kuva: Roosa-Maria Tarkiainen

Lähteet

Aderman, N. (2017). The Power. Penguin Books.

Gilarek, A. (2015). The temporal displacement of utopia and dystopia in feminist speculative fiction. Explorations (Opole), 3(3), 34–46. http://explorations.uni.opole.pl/wp-content/uploads/GilarekAnnaText_Lit_Final.pdf

Soikkeli, M. (2015). Tieteiskirjallisuuden käsikirja. Avain.