27. huhtikuuta 2013

Anna-Leena Härkönen: Kauhun tasapaino ja muita kirjoituksia


Anna-Leena Härkönen (s. 1965) on kirjailija, näyttelijä ja käsikirjoittaja. Monet tuntevat ja ovat myös lukeneet hänen esikoisteoksensa Häräntappoase (1984), joka on yksi suosituimpia 80-luvun kirjoja. Hän on kirjoittanut romaaneja, kolumneja, novelleja ja käsikirjoituksia sekä kaksi omaelämäkerrallista romaania. Hän on näytellyt televisiosarjoissa, elokuvissa ja näytelmissä.

Kauhun tasapaino ja muita kirjoituksia (Otava, 1999) sisältää 18 Image-lehdessä ilmestynyttä kolumnia. Kolumnit ovat ilmestyneet lehdessä vuosina 1996-1999. Härkönen kirjoittaa nasakasti ja itseironisesti elämästään, pieniä otteita erilaisista tilanteista. Tekstit ovat hauskoja, teräviä ja niihin on hyvin helppo samaistua. Kirjoitukset käsittelevät erilaisia aiheita aina valokynästä krapulalääkkeeseen. Lähestymistapa on hyvin hauska, suorasukainen ja kaunistelematon.

”No niin. Tähän on tultu. Minulla on ikävä 80-luvulle. Miksi juuri 80-luvulle? Koska minun ikäiseni ihmiset kaipaavat juuri sinne. Mitä kaipaamista esimerkiksi lapsuudessa on? Ei saanut koskaan itse päättää syökö karkkia vai ei. Ja 70-luvun telttahousut voivat rauhassa mädäntyä haudoissaan. Tämä 90-lukuhan on ollut yhtä tasaista paskaa, ja paskaahan se 80-lukukin oli, mutta ei tasaista.”

Pidän hyvin paljon myös Anna-Leena Härkösen kahdesta muusta kolumnikokoelmasta, Terveisiä pallomerestä ja muita kirjoituksia sekä Palele porvari ja muita kirjoituksia. Ne olivat ehkä jopa parempia kuin tämä, mutta ovat ilmestyneet 2000-luvulla, eli eivät sopineet meille annettuun ikähaarukkaan. Harvoin saa niin hersyvästi nauraa kirjoja lukiessaan! Kirjat ovat helppoja lukea ja mitä mainiointa viihdettä. Juuri sellaisia, mitä haluaa omaksi ilokseen ja arjen hauskutukseksi lukea.

Haluaisin itsekin kirjoittaa niin kovasti, mutta kirjoittamisen lahjaa en valitettavasti saanut. Ja jos minulle se taito olisi suotu, niin kuvittelisin että kirjoitustyylini olisi hyvin samankaltainen Anna-Leena Härkösen kanssa. Ainakin haluaisin niin.  
            
”Kautta aikojen on synnytetty saunassa ilman sen suurempaa hälyä. 
(Ja kautta aikojen on myös kuoltu sinne ilman sen suurempaa hälyä.)”


Otava

Korttelin kuningatar: Outi Pakkanen


Suomen dekkarikuningatar ja murhakuningattareksikin mainittu kirjailija Outi Pakkanen syntyi Kokkolassa tammikuussa 1946. Jo lapsuutensa hän vietti kuitenkin Helsingissä ja tarkemmin Lauttasaaressa, jonne hänen kirjansa usein sijoittuvatkin.  Miljöökuvauksissa voi seurata esim. Helsingin ydinkeskustan muuttumista. Stadin slangi ry nimitti kirjailija Outi Pakkasen vuoden 2010 Stadin Friiduksi, koska hän "dekkarikniigoissa bamlaa upeesti Stadist ja dallaa tseboilla Larun rantsuja".

Outi Pakkasen äiti oli kirjailija Kaija Pakkanen ja kirjailija Jukka Pakkanen on hänen veljensä.

Outi Pakkasen dekkareiden tapahtumat sijoittuvat sukujuhliin, luokkakokouksiin ja seminaareihin. Hän ei halua tehdä kirjoissaan poliisista sankaria, koska ei tunne mielestään näiden maailmaa tarpeeksi hyvin. Pakkanen on sanonut, että hän haluaa kirja kirjalta
dokumentoida ajan ilmiöitä ja niitä asioita, joita ajassa liikkuu. Ruoka on myös tärkeä elementti Pakkasen dekkareissa. Koulutukseltaan Pakkanen on ekonomi ja hän työskenteli yli 25 vuotta markkinointi- ja mainosalalla. Pakkanen toimi Uudet Kirjat -kirjakerhon päätoimittajana vuosina 1987–2004. Nykyisin Pakkanen on vapaa kirjailija.


Kirjailija Outi Pakkanen nauttii hyvästä ruuasta ja kaupunkimiljööstä, eikä saa matkustamisesta kyllikseen. Hän viettääkin ison osan vuodesta lempikaupungissaan Berliinissä. Keväisin Pakkanen kirjoittaa Berliinissä kuukauden tai kaksi. Siellä hän sanoo voivansa keskittyä kirjoittamiseen sosiaalisen elämän häiritsemättä ja lisää, että onhan se niin, että kaukaa näkee paremmin lähelle. Hän on elämänsä aikana asunut ja matkustanut ympäri maailmaa ensin vanhempiensa ja sisarustensa kanssa, myöhemmin miehensä ja poikansa kanssa. Nykyään hän matkustaa mielellään yksin. Lähteminen matkalle on silloin helppoa.

Outi Pakkanen on kirjoittanut lähemmäs kolmekymmentä dekkaria sekä lisäksi dekkareissa mainittuihin herkullisiin, yleensä Anna Laineen valmistamiin, ruokiin liittyvän keittokirjan Porosta parmesaaniin ja kaksi elämänkertaa.

Vuonna 1995 ilmestynyt Korttelin kuningatar on Outi Pakkasen taattua laatua. Pakkasen monista aiemmista dekkareista tuttu freelance-graafikko Anna Laine, huomiota herättävän pitkä, laiha ja aina mustiin pukeutuva herkkusuu, jolla on vanha ja lihava mäyräkoira Justus, joka saa osakseen hellää hoivaa ja herkkupaloja. Annan tavaramerkki ovat lihottavat herkut, joiden reseptejä on ujutettu tarinaan. Anna Laine havaitsee Eerikinkadun ja Abrahaminkadun kulmassa sijaitsevan jugend-kerrostalon, lähes jugendlinnan, asukastaulussa kolme tuttua nimeä. Talossa asuvat omissa asunnoissaan Annan entinen luokkatoveri Salla Lappi, tämän sisar, ex-valokuvamalli Inari Lappi, ja sisarusten äiti, entinen operettidiiva Meri Lappi, voimakas taiteilijaäiti ja hänen täysin toisistaan eroavat tyttärensä. Kaksi ihmistä kuolee, ja naapuruston kantakapakassa pohditaan syitä ja seurauksia. Salla Lappi on nähnyt jotain, eikä usko virallisiin selityksiin ja pian hän on suuressa vaarassa. Anna Laine joutuu puolivahingossa keskelle tämän omituisen perheen asioita.

Itse pidän Outi Pakkasen dekkareista, eikä tämäkään kirja siitä poikennut. Kirja on helppoa luettavaa, ei liian raskas ja raaka, kuten useimmat dekkarit. Lähinnä viihdyttävä. Ja minua viehättävät nämä tarkat kuvaukset Helsingistä, vaikka en siellä asukaan. Matkoistani sinne monet paikat ja rakennukset ovat kuitenkin tunnistettavissa.

Luen kirjoja, joissa Anna Laine on rikoksia ratkomassa, nälkäisenä, koska kirjoissa selostetaan useampaan otteeseen tarkasti herkullisten ruokien valmistamista. Olenkin hankkinut hyllyyni myös Outi Pakkasen kirjan Porosta parmesaaniin, johon Anna Laineen parhaat reseptit on koottu lukijoiden käyttöön. Kirjailija on ne omassa keittiössään kokeillut ja hyviksi havainnut. Periaatteena on, että herkullista ruokaa ja ikimuistoisia illallisia voi valmistaa myös ilman kohtuutonta vaivannäköä.












jännitysromaani, dekkari, kaupungit :Helsinki : 1990-luku, jännityskirjallisuus, rikoskirjallisuus, salapoliisikirjallisuus, kaunokirjallisuus

21. huhtikuuta 2013

Havukka-ahon ajattelija - Veikko Huovinen

 Veikko Huovinen syntyi Simossa toukokuussa 1927, puolta vuotta myöhemmin perhe muutti Sotkamoon, jossa Huovinen asui kuolemaansa 2007 saakka. Huovisen kerrotaan olleen jo lapsena hulluja tarinoita kertoileva poika, ilkikurinenkin, mutta pohjimmiltaan kiltti.
 

Huovinen osallistui sotaan vapaaehtoisena jatkosodan lopulla kesällä 1944. Hän kirjoitti ylioppilaaksi 1946, oli jonkin aikaa metsätöissä ja lähti sitten opiskelemaan Helsingin yliopistoon maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan ja valmistui metsänhoitajaksi 1952. Mentyään 1958 naimisiin Hilkka Hemmingin kanssa Huovinen jättäytyi vapaaksi kirjailijaksi. Perheeseen syntyi kolme lasta.


Huovinen oli nuorena hiljainen ja eristäytynyt. Sellaisena hän piti itseään myöhemminkin ja karttoi julkisuutta.


Havukka-ahon ajattelija on Huovisen esikoisromaani ja samalla läpimurtoteos, joka ilmestyi vuonna 1952 ja nousi hänen tunnetuimmaksi teoksekseen.


Havukka-ahon ajattelijan päähenkilö on Konsta Pylkkänen, joka on erikoinen, itseoppinut  ”korpifilosofi”. Konstalla on ehtymätön tiedonjano ja erittäin vilkas mielikuvitus. Konsta viihtyy paljon yksikseen mietiskellen. Osa Konstan menneisyydestä on hämäränpeitossa ja sen vuoksi kylillä liikkuu monenlaisia huhuja hänestä. Konstan paras kaveri ja ymmärtäjä on Mooses Pessi, joka antaa vihjeen työmahdollisuudesta tutkimusavustajana. Konsta elättää itsensä pääasiassa metsätöillä, mutta tekee myös kaikenlaisia muita maaseudun töitä.

Kirjan tapahtumapaikkana ovat Lentuan rannat Kainuussa jonakin sodanjälkeisenä kesänä. Etelästä on tullut luonnontutkijoita eli Konstan sanoin ”lisenssejä” tutkimaan harvinaisia lintulajeja. Konsta pääsee avustamaan tutkijoita ja tekee harvinaisen löydön. Hän saa saaliiksi pyymetson, joka on pyyn ja metson risteytys. Sellaista ei ole ennen tavattu.


Kirja on teemaltaan maaseudun elämän kuvausta sodan jälkeisessä Suomessa. Hiljaisen maaseudun kesäelämään tuo muutoksen Helsingin tutkijoiden saapuminen. Yhtenä teemana on myös Konstan filosofointi, joka kuljettaa omalta osaltaan tarinaa eteenpäin.


Kirjan kieli on rikasta ja vivahteikasta. Huovinen osaa kuvata luontoa hyvin elävästi. Konsta Pylkkäsen lapsenomainen tapa pohtia asioita tekee kirjasta humoristisen. Kirjan huumori oli varmasti omiaan helpottamaan sodasta toipuvan maan kansalaisia ja saattoi omalta osaltaan auttaa terapeuttisesti.


Yleensäkin Huovisen teokset ovat elämänmyönteisiä ja humoristisia. Myöhemmin hänen huumorinsa muuttuu kuitenkin mustemmaksi ja satiirisemmaksi.


Huovinen kirjoitti uransa aikana yli 30 teosta, joita on käännetty useille kielille. Muita hänen teoksiaan: Hamsterit (1957), Lampaansyöjät (1970) ja Veitikka (1971). Huovisen viimeiseksi teokseksi jäi oman lapsen masennuksesta ja itsemurhasta kertova Pojan kuolema (2007).


Oma lukukokemukseni Havukka-ahon ajattelijasta: Kirjassa aika jotenkin pysähtyy. Minulle on muodostunut tästä kirjasta mielikuva aurinkoisesta kesäpäivästä, jolloin ei ole kiire mihinkään. On aikaa ajatella sinisiä ajatuksia ja ihmetellä poutapilvien liikkeitä taivaalla.

Mielestäni tämä kirja sopii hyvin vastapainoksi nykyiseen hektiseen elämäämme. Joskus meidän jokaisen olisi hyvä pysähtyä ja antaa ajatusten virrata kuin Pylkkäs-Konstalla konsanaan.


”Tämä on pahaenteinen päivä, mietti Konsta. – Kaikki viittaa ihan selvästi siihen, ettei töistä tule mitään tämän auringon alla. On se koettu ennenkin. Minähän tästä pikapuoliin käyn nukkumaan tuon kuusen varjoon. Sitä vastenhan se on tuohon kasvatettukin, että antaisi varjoa. Saahan se eteläinen nyt soitella havumetsässä, eikä se työ tekemällä lopu, eikä se ole semmonen tarkoituskaan, ja onhan sitä tehtykin satatuhatta päivää, ja mitäpä see kehenkään kuuluu. Tur-lur-luppakorva-luttantei…”


Suosittelen lukemiseksi kiireen keskelle, pysähdyttämään toviksi.