1. huhtikuuta 2021

Stephen King (kuvittanut Berni Wrightson), Ihmissuden vuosi (1983).

Ihmissuden vuosi kertoo pienestä kaupungista, jota alkaa vuoden alusta vaivaamaan oudot kuolemantapaukset aina täydenkuun aikaan. Kaupunki alkaa vuoden mittaan olemaan levoton, sillä sama kaava toistuu uudelleen ja uudelleen...

Kirja lähti liikkeelle hyvin erikoisesti, enkä ole toiseen tämänkaltaiseen teokseen törmännyt. Aluksi ihmettelin tekstiä, sillä Stephen Kingin kirjoja lukeneena mielestäni tämän teoksen tyyli poikkesi muista oudon rytmityksensä vuoksi. Ensimmäisien sivujen aikana olin hieman epävarma, sillä en odottanut kirjan kulkevan niin lyhyin luvuin eteenpäin. Mutta kun näin Berni Wrightsonin kuvitukset, tiesin että minun täytyy lukea kirja loppuun asti.

Kirjan jokaisessa luvussa on yksi kuva, joka kertoo jonkin avainkohdan juoneen liittyen. Jokaisen luvun alussa on lista kuukausista ja siten lukija pysyy mukana missä vaiheessa mennään. Tähän teokseen pitää totutella, jotta sitä osaa arvostaa.

Teos on selkeästi luokiteltavissa kauhugenreen, mutta sen juonen rakenteen poikkeavuus tekee siitä jotain uutta ja erikoista. Genren piirteitä siinä on hirviömäisen olennon esiintyminen ja yliluonnollisten asioiden tapahtuminen. Miljöötä kuvaillaan eniten kuvituksen avulla, sillä tekstiä ei ole paljoa. Stephen Kingin muita kauhuteoksia lukiessa yleensä pääsee hyvin lähelle henkilöhahmoja ja heidän tunteitaan. Näin tapahtuu myös tässä kirjassa, mutta kaikki tapahtuu vain tiheämmin ja tihenee loppua kohden. Henkilökuvaukset ovat hyvin lyhyitä.

Suosittelen lämpimästi kokeilemaan Ihmissuden vuotta. Se avaa uusia mahdollisuuksia kauhukirjallisuuden ilmaisutavalle, sillä kuvan ja tekstin suhde toimii saumattomasti, ja ne tukevat toisiaan tunnelman luomisessa. Joka kuukausi tapahtuu jotain uutta... uskallatko pysyä mukana kokonaisen vuoden ajan?

Teksti Viivi Puhto

 

 

 

 

 

3 kommenttia:

  1. Kuulostaapa mielenkiintoiselta toteutukselta! Kuvien osuus teoksessa vaikuttanee olevan merkittävässä osassa. Kävin kurkkaamassa Wrightsonin kuvituksia googlekuvahaulla, ja ne ovat kyllä upeita. Tähän teokseen voisin kyllä sen erilaisen toteutustavan vuoksi tarttua, vaikken kauhukirjallisuutta muuten juuri luekaan.

    VastaaPoista
  2. Kiitokset hyvästä esittelystä. Genreistä kauhukirjallisuus on ollut minulle, jonkin verran vieras mutta olen yrittänyt tätä epäkohtaa viime aikoina itsessäni paikata. Kauhukirjallisuudesta genrenä on vaikea puhua mainitsematta genren jättiläistä Stephen Kingiä. Mietin että tällainen nopeasti luettava kauhukertomus voisi olla minulle hyvä portti Stephen Kingin maailmaan. Kerroit että teoksessa kuvien ja tekstin suhde toimii hyvin. Tällainen poikkeuksellinen kuvia ja tekstiä yhdistävä kerronta houkuttelee myös kokeilemaan kirjan lukemista. On mielenkiintoista tietää, miten tällainen lähestymistapa toimii. On helppo uskoa, että se toimii hyvin. Onhan Stephen Kingin kirjoista tehty monia menestyneitä elokuviakin.

    -Antti Iso-Härkönen

    VastaaPoista
  3. Olen jonkin verran Kingiä lukenut ja olen yleensä tykännyt hänen teoksistaan. Tällaisen erilaisen toteutuksen puolesta tämä teos kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta. Sekä hyvä kuvitus antaa varmaan hyvän lisän kirjalle ja tukee sitä. Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista