15. huhtikuuta 2021

Vedetön tulva vie mennessään











Dystopia on noussut erityisesti YA kirjallisuudessa keskiöön, mutta entä sitten aikuisille suunnattu dystopia? Löytyykö sieltäkin kirjoja, jotka ansaitsisivat samanlaista kuuluisuutta kuin esimerkiksi Outolintu ja Nälkäpeli?

No totta kai löytyy. Itse ainakin löysin Margaret Atwoodin Herran tarhurit. Kirja oli koukuttava ja se herätti paljon ajatuksia ja vähän pelkoakin. Vasta kirjan luettuani sain tietää, että Herran tarhurit on rinnakkaisteos Atwoodin aiemmalle teokselle Oryx ja Krake, jota en ole lukenut, mutta johon olen joskus törmännyt. Kirjat käsittelevät samaa aikaa ja samoja tapahtumia eri näkökulmista ja kummankin voi lukea omana teoksenaan tuntematta toista.

Herran tarhureissa Toby ja Ren, kaksi eri ikäistä ja monin tavoin erilaista naista kertovat menneisyydestään sekä nykyisyydestään. Nykyhetkessä molemmat ovat onnistuneet selviytymään tuhoisasta pandemiasta, Vedettömästä tulvasta, omilla tahoillaan. Mutta menneisyydessään he molemmat kuuluivat Herran tarhureihin. Ren kasvoi lapsena tarhureiden parissa äitinsä kanssa, kun taas Toby liittyi heihin aikuisiällään.

Herran tarhurit ovat ryhmä toisinajattelijoita suurkulutuksen ja korporaatioiden hallitsemassa maailmassa. Tarhurit vannovat uskonnossaan kierrättämisen, kasvissyönnin ja kaiken elämän pyhyyden nimeen. Heidän uskontonsa on kristinuskoa, mutta ekologialla ja tieteellä höystetty variaatio. Kirjassa on myös Herran tarhureiden virsiä, joihin on tehty ihan oikeat sävellykset. Nämä sävellykset on koottu levylle nimeltä Hymns of the god’s gardeners.

Monet dystopian keskeiset piirteet tulevat kirjassa vahvasti esille, sekä hahmojen nykyhetkeä että menneisyyttä kuvatessa. Kirjan nykyhetkessä eletään pandemian runtelemassa post-apokalyptisessä maailmassa ja menneessä kaikki valta on suuryrityksillä, joille ihmisen hengellä ei ole pienintäkään merkitystä. Ja jos minulta kysytään, niin tämä kaikki voisi hyvinkin käydä joskus toteen.

Kaiken kaikkiaan kirja on mielestäni hyvä ja ansaitsisi tulla tunnetummaksi myös niiden keskuudessa, jotka eivät dystopiaa yleensä lue. Tarina herättää pohtimaan ihmiskunnan luontosuhdetta, tieteen etiikkaa ja tietenkin tulevaisuutta, niin ihmiskunnan kuin koko planeetankin. Ja mikäpä sopisikaan paremmin näihin aikoihin kuin pandemian jälkeisestä maailmasta kertova kirja.

Teksti ja kuva Soile Puttonen

2 kommenttia:

  1. Kiitoksia tämän teoksen esittelystä! Olen aikaisemmin lukenut Margaret Atwoodilta Orjattaresi ja Testamentit -teokset. Atwood on kyllä todella taitava kuvaamaan dystooppisia maailmoja. Vaikka teoksissa kuvatut maailmat ja yhteiskunnat ovat pelottavia ja todentuntuisia, niin silti niissä on havaittavissa toiveikkuutta tulevaisuuden suhteen. Herran tarhurit menevät myös minun lukulistalle :)

    VastaaPoista
  2. Olen lukenut Atwoodin teoksista hävettävästi vain Orjattaresi tämän jatko-osan eli Testamentit sekä Nimeltään Gracen ja Noidan sikiön. (Orjattaresta tehty televisiosarja on harvinaisen hyvä adaptaatio ja tällä viikolla alkaakin uusi kausi!)
    Mutta siis dystopia ei sinänsä lajina ole kovinkaan tuttu Atwoodin muutamaa teosta lukuun ottamatta. Viime vuonna toki luin Naomi Aldermanin Voima -teoksen ja pidin siitä kovasti. Teininä ei koskaan tullut luettua näitä tunnettuja YA-dystopioita.
    Herran tarhurit kuulostaa mielenkiintoiselta etenkin, koska mainitset suurkulutuksen ja korporaatioiden hallitseman maailman. Periaatteessa korporaatioiden hallitsema maailma ei ole meille edes dystopiaa, koska elämme jo juurikin sellaisessa maailmassa. Tähän tietokirjasuositus eli Raesteen ja Sokalan Maailman 50 vaarallisenta yhtiötä.

    VastaaPoista